McLaren innoissaan Mercedeksen uudesta F1-moottorista – ”Miellyttäviä yllätyksiä”
Kuva: Getty Images
Mercedeksen asiakastalliksi palaava McLaren on hyvillään saksalaistallin uudesta voimayksiköstä.
McLaren-Mercedes. Kyseisessä yhtälö herättää paljon nostalgisia mielikuvia väkevästä suorituskyvystä ja takavuosien maailmanmestaruuksista.
Ensi vuodesta lähtien brittitallin voimanlähteenä toimii jälleen saksalainen rauta. McLarenin tavoitteissa on nousta keskikastin herruudesta kohti kärkikolmikkoa.
Uusvanhan liittolaisen laitteisto vaikuttaa englantilaisten näkökulmasta toistaiseksi todella lupaavalta.
– Vastaan ei ole tullut lainkaan ikäviä yllätyksiä. Kaikki on mennyt todella luontevasti ja joissain tapauksessa on tullut itse asiassa muutamia miellyttäviä yllätyksiä, McLarenin tekninen johtaja James Key hehkutti Racefans-julkaisun haastattelussa.
Yksi hidaste Mercedeksen täyden suorituskyvyn käyttöönotossa kuitenkin on. Osa F1-autojen parissa tehtävästä kehitystyöstä on jäädytetty ensi kaudeksi ennen suuren sääntöuudistuspaketin voimaantuloa vuonna 2022.
– Tietyt säännökset estävät meitä ottamasta irti täyttä hyötyä Mercedeksen voimayksikön aiempaa pienemmästä koosta. Autosta ei voida siis tehdä kompaktimpaa, Key harmitteli.
LUE MYÖS:
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki