Nesteen ja Suomen MM-rallin yli 26-vuotinen yhteistyö päättyy
Kuva: Getty Images
Neste päättää yhteistyönsä Suomen MM-rallin kanssa.
Jo reilut 26 vuotta kotimaisen rallin kärkikilpailun nimisponsorinsa toiminut Neste jättäytyy pois rallin MM-sarjasta.
Neste kertoo tiedotteessaan muuttavansa liiketoimintaansa ja brändistrategiaansa jatkossa kohti uusiutuvia teknologioita ja kiertotalousratkaisuja. Uudistusten yhteydessä yhtiö päätti luopua osasta sponsorointikohteistaan, joihin lukeutuu myös Suomen ralli.
– Arvostamme suuresti AKK:n, FIA:n ja MM-sarjan promoottorin kanssa tehtyä pitkäaikaista yhteistyötä. Haluamme kiittää lämpimästi edellä mainittujen tahojen lisäksi myös kilpailevia talleja, tuhansia vapaaehtoisia, sekä rallifaneja, jotka ovat olleet vuosien ajan luomassa unohtumattomia Neste Ralliin liittyviä elämyksiä. Toivotamme mitä parhainta menestystä Suomen MM-rallille myös jatkossa, Nesteen markkinointijohtaja Sirpa Tuomi sanoi.
AKK:n vastaava toimitusjohtaja Markus Häkkinen vakuuttaa Suomen rallin kisajärjestäjien olevan erittäin tyytyväisiä ja kiitollisia vuosikausia kestäneestä kumppanuudesta.
– Tämä on yhden aikakauden päätös, jota muistelemme yhdessä tyytyväisinä, osin haikeinakin. Olemme jättäneet pysyviä jälkiä sekä suomalaiseen urheilumaisemaan että kansakunnan muistiin. Kasvattaneet yhdessä Suomen MM-rallin arvoa, asemaa ja vaikuttavuutta – sekä kansallisesti että kansainvälisesti.
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua