Lewis Hamiltonin voittoennätys aiheuttaa sekavia tunteita varikolla – ”Olen surullinen, sillä Michael on sankarini”
Kuva: Getty Images
Nelinkertainen maailmanmestari Sebastian Vettel myönsi torstaina tuntevansa sekavia tunteita ajatuksesta, että Lewis Hamilton tasoittaisi Michael Schumacherin voittoennätyksen Venäjän GP:ssä. Saksalaisen mukaan Hamiltonin menestys on kuitenkin ”täysin ansaittua”.
Britti tasoittaisi Schumacherin 91 GP-voittoa sunnuntaina, jos hän onnistuisi ohittamaan ruutulipun ensimmäisenä. Vettel on kaikkien aikojen voittotilastossa sijalla kolme 53 voitolla. Saksalaisen suurin sankari on aina ollut Schumacher.
– Hänen voittolukemansa on aina tuntunut mahdottomalta tavoittaa, Vettel sanoi puhuessaan saksalaisen voittoennätyksestä Autosportille.
– Seuratessani viime vuotta sekä hänen viime aikaisia tuloksiaan, oli selvää että se olisi vain ajan kysymys, milloin hän saavuttaisi Michaelin.
– Toisaalta tulen varmasti olemaan surullinen, Michael on aina ollut suurin sankarini. Mutta toisaalta olen erittäin iloinen Lewiksen puolesta. Hän ansaitsee kaiken menestyksen, mitä hän saa.
– Joten minulla on aika sekavat tunteet asiasta. Toki olen kaukana siitä tapahtumasta.
Edellisen kerran voittoennätys rikottiin Schumacherin toimesta vuonna 2001. Silloin saksalainen rikkoi Alain Prostin 51 voiton ennätyksen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi