Kemikaalijätti ostamassa Mercedeksen F1-toiminnan – kauppasumma valtava
Kuva: Getty Images
Kemikaaliyhtiö Ineos haluaa ostaa Mercedeksen Formula 1 -tallin, brittilehti Daily Mail kertoo.
Daily Mailin mukaan Ineos on valmis maksamaan peräti 700 miljoonaa puntaa eli noin 755 miljoonaa euroa tallista. Ineos nappaisi kaupalla 70 prosentin osuuden Mercedeksen tallista.
Lehti kertoo, että Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff myisi oman osuutensa tallista ja siirtyisi mahdollisesti syrjään. Mercedes puolestaan pitäisi itsellään 30 prosentin osuuden, ja tallin toiminta jatkuisi Brackleyn tehtaalla.
Ineos on maailmanlaajuinen kemikaaliyhtiö, jonka toimitusjohtaja ja perustaja on brittiläinen Jim Ratcliffe.
Ihan pienestä tekijästä ei Ratcliffen kohdalla puhuta. Forbesin mukaan hänen henkilökohtainen omaisuutensa on 18,1 miljardia dollaria. Lisäksi Ineos omistaa muun muassa ranskalaisen jalkapalloseuran OGC Nicen, joka pelaa maan pääsarjassa.
– Sir Jim Ratcliffestä tulee tallin uusi omistaja. Ineosin nimi on jo auton kyljessä, ja he tekevät yhteistyötä jo valmiiksi. Talli tulee muuttumaan Ineosiksi, Jordanin entinen omistaja Eddie Jordan kertoi Daily Mailille.
Lehden mukaan myös toinen lähde Jordanin lisäksi on kertonut heille myynnistä.
Ineos on yksi Mercedeksen pääsponsoreista. He solmivat Mercedeksen kanssa tämän vuoden alussa sponsorisopimuksen, jolla saksalaistalli kuittasi reilut 100 miljoonaa euroa.
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki