FIA latasi F1-talleille tiukan varoituksen varaosien rohmuamisesta – ”Heillä on asia hallinnassa”

© Kuva: Getty Images

FIA varoittaa F1-talleja varastoimasta suuria määriä varaosia ensi kaudelle, jolloin uusi budjettikatto astuu voimaan.

Pitkään odotettujen ja kovasti kohuttujen vuoden 2021 sääntömullistusten piti olla alun perin jo aivan nurkan takana. Koronaviruspandemia sotki kuvioita kuitenkin sen verran pahasti, että uudistukset päädyttiin siirtämään vuodella eteenpäin.

Vaikka teknisiä sääntöjä ei vielä ensi kaudeksi muutetakaan, otetaan kaikkia talleja koskeva vuotuinen 145 miljoonan dollarin kulukatto silti jo käyttöön.

Kuten arvata saattaa, tallit ehtivät jo keksiä tapoja kiertää uusia sääntöjä. FIA:n korviin kantautui tietoja massiivisista varaosien varastoista, joita on kerrytetty tämän vuoden mittaan. Rohmuamisen tavoitteena olisi säästää rahaa osakehityksestä ensi kaudelle, jolloin lompakoiden nyörit olisivat tavallista tiukemmalla.

– Puheita on tosiaan ollut varaosavarastojen kerryttämisestä. FIA on nähnyt tämän jo kuitenkin ennalta ja asia on heillä hallinnassa, McLarenin toimitusjohtaja Zak Brown juorusi Motorsport-julkaisulle.

– He aikovat asettaa sääntöjä, jotka estävät vuoden 2021 rahojen käytön ennen vuotta 2022. Se estäisi etumatkan tavoittelun, amerikkalainen kertoi.


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.