Lähde: F1-kisakalenteri saamassa pian lisää täytettä – mukaan kaksi legendaarista rataa
F1-sirkus on palaamassa Turkkiin sekä Jereziin, kertoo Autosport. Koronaviruspandemia pakotti F1-sarjan muuttamaan kisakalenteriaan radikaalisti. Kilpailuja on ajettu samalla radalla useampaan otteeseen, eikä sarja ole toistaiseksi poistunut Euroopasta.
Nyt kalenteri on saamassa jatkoa. Tällä hetkellä 13 osakilpailua on julkistettu, mutta tarkoitus olisi päästä yli viidentoista. Istanbulin sekä Jerezin osakilpailuja kaavaillaan marraskuun lopulle ennen sarjan viemistä Lähi-itään.
Istanbulissa ei ole ajettu F1-osakilpailua sitten vuoden 2011. Istanbul Parkissa ei ajeta kilpasarjoja sännöllisesti, mutta lähteiden mukaan rata on kuitenkin hyvässä kunnossa.
Autosportin mukaan F1-sarja haluaa lisätä myös Jerezin legendaarisen kilparadan kalenteriin. Edellisen kerran radalla kilpailtiin vuonna 1997. Rata on kuitenki nähnyt F1-toimintaa sen jälkeen: Jerez toimi talvitestiratana vuonna 2014. Rata toimi tänä vuonna myös MotoGP:n avauskilpailuna.
Jerezistä matka jatkuisi Bahrainiin sekä Abu Dhabiin. Sarja olisi halunnut kilpailla myös Aasiassa, mutta tämän hetken Covid 19 -tilanteen vuoksi näyttää siltä, että se on mahdotonta.
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Tyly takaisku – Liam Lawson hylättiin Meksikon GP:n aika-ajoissa
- Lewis Hamiltonille uran ensimmäinen paalu Ferrarilla – McLaren-kuski epäonnistui totaalisesti
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Lando Norris harjoituskärkenä – Cadillacilla jälleen ongelmia
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Rengasjätti suunnittelee yllätyspaluuta F1:een
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille