Kirjapaljastus: F1-legenda Niki Lauda biletti ja ryyppäsi ennen kohtalokasta leikkaustaan
Kuva: Getty Images
Saksalaislehti Auto Bild kertoo Maurice Hamiltonin kirjoittamasta Niki Laudan elämänkerrasta, jossa käydään läpi F1-legenda elämän viimeisiä terveitä hetkiä.
69-vuotias Mercedes-pomo juhli villisti Ibizalla, minkä jälkeen hän joutui keuhkonsiirtoleikkaukseen Itävaltaan. Tuosta leikkauksesta Lauda ei koskaan toipunut, vaan kuoli seuraavana vuonna.
– Sovimme menevämme Silverstonen F1-kilpailun kolmeksi päiväksi Nikin veneelle Ibizalle. Lensin paikalla maantaina illalla ja söimme jahdilla päivällisen. Nikin yskäkään ei kuulostanut enää pahalta, mutta se ei ollut kokonaan poissa, Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff muistelee kirjassa.
Syönnin päälle seurueen matka jatkui yökerholle.
– Niki sanoi kahdelta yöllä, että lähdetään Pachaan. Pacha on kuuluisa yökerho, joka on sisutettu 1970-luvun hippityyliin. Joimme paljon. Se oli miesten ilta, ja tunsimme olevamme jälleen nuoria poikia.
– Nikillä tuntui olevan kuudes aisti. Ikään kuin hän olisi tiennyt, mikä häntä odotti. Kaksi päivää myöhemmin hän kertoi, että vointi on todella huono. Autoimme hänet Wieniin sairalaan.
Muutama viikko Ibizan reissun jälkeen, elokuussa 2018, Laudalle tehtiin keuhkonsiirtoleikkaus. Hän menehtyi komplikaatioihin toukokuussa 2019.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Hyundai puntaroi vetäytymistä MM-sarjasta – tähtikuski myöntää olevansa huolissaan
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Uusi aluevaltaus: Lando Norris perusti oman formulatallin
- Mercedes turvautumassa radikaaliin ratkaisuun – kärkitallille tuplarangaistus Italiassa?
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Isack Hadjar sivuun Italian GP:stä – Red Bull vahvisti kuskinsa Monzaan
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Sebastien Ogier katui sanomisiaan – pyysi anteeksi FIA-pomolta ja Paraguayn presidentiltä
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Janni Hussi vaihtaa maisemaa – uusi työpari on Toyotan superlupaus
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- MM-rallissa täysi kaaos – kärkikuskit putoavat yksi toisensa jälkeen
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Paraguayn MM-rallin yllättäjälle ikävä takaisku – kärkipaikka vaihtui
- MM-rallissa tapahtuu jatkuvasti – Sami Pajari nousi kärkeen!