Formuloiden klassikkorata sai Britannian pääministerin siunauksen F1-kilpailun järjestämiselle
Iso-Britannian pääministeri Boris Johnson puuttui Silverstonen F1-kisasuunnitelmien torpanneen karanteenipoikkeuslistan käsittelyyn varmistaakseen kisan järjestämisen.
Koronaviruksen vuoksi kaikki kevään yhdeksän kisaansa perumaan joutunut F1-sarja oli suunnitellut aloittavansa vihdoin kautensa heinäkuussa Itävallan ja Britannian kilpailuilla.
Mutkaan ehti kuitenkin tulla välissä mutkia brittiviranomaisten määrättyä kaikille maahan saapuville koronakaranteenin. Linjaus oli varsin hankala F1:lle, sillä Ferrarin ja Alpha Taurin tallit pitävät päämajojaan Italiassa.
Britannian uusiin karanteenimääräyksiin liittyy poikkeuslista, jolle F1-henkilöstöä ei alun perin huolittu mukaan.
Nyt F1:n ongelma on kuitenkin ratkaistu korkeimmalta taholta käsin. The Times -lehti kertoo brittipääministeri Johnsonin puuttuneen asiaan henkilökohtaisesti.
Formuloiden kaltaisten kansainvälisten urheilukisojen työntekijät ovat englantilaismedian mukaan pääsemässä nyt mahdollisesti listalle.
Silverstonessa oli alun perin tarkoitus ajaa jopa kaksi kisaa putkeen. Vielä ei ole varmuutta, ovatko aikeet toteutumassa.
Alustaviksi päivämääriksi tuplakilpailulle asetettiin 26. heinäkuuta ja 2. elokuuta. Näillä näkymin kisat ajettaisiin kuitenkin heinäkuussa, jos järjestelyt onnistuvat muilta osin.
F1-kauden on määrä alkaa toisella kahden kisan ryppäällä Itävallassa 5. heinäkuuta ja 7. heinäkuuta.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi