Koronakriisi avaamassa takaportin legendaariselle F1-radalle: ”Olemme olleet säännöllisesti yhteydessä F1-johtoon”
Saksan GP:n päänäyttämön Hockenheimringin ratajohto elättelee toiveita Formula 1 -kilpailusta vielä tänä vuonna.
Hockenheim putosi F1-kalenterista viime kauden jälkeen. Koronakriisi on kuitenkin pakottanut F1-johdon perumaan tukun kisoja eikä kaikkien kilpailujen järjestäminen ole mahdollista. Tämä voisi mahdollistaa F1-sirkuksen palaamisen Saksaan Hockenheimringille.
– Olemme olleet säännöllisesti yhteydessä F1-johtoon siitä asti, kun pidimme viimeisen kisan kaudella 2019, radan toimitusjohtaja Jörn Teske sanoi Auto Bildille.
– Aihe (kisan järjestämisestä) on tullut puheeksi. Kaikkihan sen näkevät, että Formula 1 -kalenteri on sekaisin vallitsevan tilanteen takia. Jos F1:llä on yhtään kiinnostusta ajaa Hockenheimissa tänä kesänä, me olemme valmiita neuvottelemaan.
Hockenheimringillä on ajettu Formula 1 -sarjaa lähes joka vuosi 1970-luvulta saakka.
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon