F1-toimitusjohtaja kommentoi uusien formula-autojen käyttöönottoa
Kuva: Getty Images
F1-sarjan toimitusjohtajan Chase Careyn mukaan ensi vuonnakin ajetaan näillä näkymin vielä tämän vuoden autoilla.
Koronaviruspandemia iski autourheilunkin maailmaan varsin yllättävällä tavalla. Vaikka F1 uskoikin vielä pitkään saavansa kauden käyntiin Australiassa, jouduttiin lopulta perumaan kaikki kisat jopa toukokuulta asti.
Kauden lyhentyminen herätti pian kysymyksiä ensi vuoden suurten sääntömuutosten tulevaisuudesta.
Moni talli ilmaisi huolensa koronaviruksen aiheuttamien häiriöiden vaikutuksista uusien autojen tekniseen kehitykseen.
F1-pomo Careyn mukaan tallit hyväksyivät yhdessä sääntöuudistusten siirtämisen vuodella eteenpäin. Ensi vuonnakin ajetaan siis nykyisillä autoilla, joskin aerodynaamista kehitystä vapautetaan hieman aiottua enemmän.
– Sekavan taloustilanteen myötä päätimme tallien käyttävän vuoden 2020 autojensa runkoja ensi vuonnakin. Mukana on mahdollisuus jäädyttää muidenkien osien kehitystä. Siitä tullaan keskustelemaan aikanaan. Taloudellisten sääntöjen käyttöönotto tulee tapahtumaan suunnitelmien mukaan ensi vuonna, amerikkalainen kertoi.
LUE MYÖS:
- Paraguayn tapahtumat toivat muutoksen – Chilen MM-rallissa poikkeusjärjestely
- Max Verstappenilta täyslaidallinen – otti Red Bull -tuuraajat esimerkeiksi: ”En halua olla epäkunnioittava, mutta…”
- Drift Masters -finaali 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Näin Kimi Räikkönen kommentoi poikansa Red Bull -sopimusta
- Robin Räikkönen: sopimus F1-huipputallin kanssa!
- Valtteri Bottas: MM-kisat jäämässä väliin?
- Rallifaneille ilouutisia – legendaarinen kilpailu tekemässä paluuta MM-kalenteriin
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Kalle Rovanperältä iso uutinen – uusi perheenjäsen!
- Kalle Rovanperä julkaisi jälleen mystisen päivityksen
- Kalle Rovanperä julkaisi mystisen videon – unelmaprojekti alkamassa!
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- MM-rallissa iso käänne – Toyota ja Hyundai nostivat kädet pystyyn
- Huhumylly kiihtyy – Robin Räikkönen, 11, hyppäsi F1-auton kyytiin
- Kolmen kuukauden odotus päättyi – Monacon GP:n palkintokorokesijat jälleen uusiksi
- Kalle Rovanperä julkaisi jälleen mystisen päivityksen
- Kalle Rovanperältä iso uutinen – uusi perheenjäsen!
- Takamoto Katsutan kartanlukija sivuun – loukkaantui rajussa ulosajossa
- Bernie Ecclestone pidätettiin lentokentällä