F1-konkarilta tyly ennustus kauden alusta – jääkö seuraavakin kisa välistä?
Kuva: Getty Images
Pitkän linjan F1-journalisti Joe Saward ei usko formulakauden pääsevän alkuun vielä kesälläkään koronaviruskriisin vuoksi.
Kansainvälinen COVID-19-pandemia ravistelee koko maailmaa. Monessa maassa taudin leviäminen on menossa vain yhä pahempaan suuntaan.
F1-sarja joutui reagoimaan alati heikkenevään tilanteeseen perumalla kisakalenterinsa kahdeksan ensimmäistä kisaa.
Koko kevät on nyt siivottu tyhjäksi F1-kisoista. Kauden odotetaan alkavan näillä näkymin vasta kesäkuussa Montrealin GP:stä.
Konkaritoimittaja Saward epäilee tosin tätäkin. Englantilaisen mukaan ilmassa ei ole mitään merkkejä, jonka mukaan asiat olisivat tarpeeksi hyvin kesään mennessä.
– En rehellisesti sanoen usko, että aloitamme kautta ennen kesätaukoa ja olisin yllättynyt, jos he onnistuisivat ajamaan jopa 18 kisaa. Olisin jo yllättynyt siitäkin, jos saisimme kahdeksan kisaa, Saward sanoi Missed Apex F1 -podcastissaan.
– Kukaan ei tiedä todellista vastausta tähän, mutta tiedämme leviämisen olevan vain kiihtymässä. Vaikka asiat ovat jo paremmin Kiinassa, emme voi vain lentää sinne nyt. Italiassa on yhä täysi kaaos ja monissa paikoissa tämä katastrofi on vasta tulossa. Mukaan lukien Iso-Britanniassa, jossa suurin osa F1-talleista majailee, englantilainen huomautti.
LUE MYÖS:
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly