KSML: Kalle Rovanperä jätti varusmiespalveluksensa kesken – valotti nyt syytä
Kuva: Red Bull Content Pool
Keskisuomalaisen mukaan vasta Toyotan WRC-talliin kiinnitetty Kalle Rovanperä on jättänyt varusmiespalveluksensa Kaartin jääkärirykmentin urheilukoulussa kesken keskittyäkseen uraansa.
19-vuotias rallilupaus ehti jo käydä osan varusmiespalveluksestaan ajaessaan samalla WRC2 Pro -luokassa rallin MM-sarjan mukana.
Nuorukaisen saatua uransa suurimman pestin Toyotan tehdastallissa kävi selväksi, ettei armeijan harmaille olisi enää jatkossa aikaa. Rovanperä kertoi Keskisuomalaiselle luovuttaneensa jo aseensa ja varusteensa pois.
– Ihan normaalin prosessin mukaan keskeytettiin palvelus. Palveluksen jatkamista arvioidaan seuraavan kerran ensi vuoden marraskuussa, teinikuski taustoitti.
– Tammikuussa olisi ollut tärkeitä harjoituksia, joissa olisi pitänyt olla paikalla. Ei tässä oikein ollut muuta vaihtoehtoa kuin keskeyttää palvelus, Rovanperä perusteli päätöstään.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki