Varmistus: Chilen MM-ralli on peruttu väkivaltaisuuksien vuoksi
Chilen MM-rallin peruuntuminen on vahvistunut. Ratkaisun taustalla ovat väkivaltaiseksi yltyneet mielenosoitukset maan hallitusta vastaan.
Ensi vuonna rallin MM-sarjaa ei tulla ajamaan Chilessä. FIA päätti vetää kisaviikonlopun pois WRC-kalenterista tulkittuaan eteläamerikkalaisvaltion poliittisen tilanteen liian turvattomaksi.
Chilessä alkoivat rajut mielenosoitukset maan hallituksen nostettua metrolippujen hintoja neljällä sentillä.
Vaikka hallitus perui jo lippu-uudistuksensa, eivät mellakat ole yltyneet. Mielenosoituksiin on liittynyt väkivaltaisuuksia, joiden vuoksi maan tilannetta ei katsottu tarpeeksi vakaaksi rallikisan isännöintiin. Kuukauden jatkuneissa mekkaloissa on kuollut jopa 26 ihmistä.
Chilen ralli oli alunperin määrä ajaa 16.–19. huhtikuuta. Nyt kisaviikonloppu tippuu kuitenkin kokonaan ensi kauden kisakalenterista.
– Urheilualisihteeri Andrés Otero, Biobíon alueen pormestari Sergio Giacaman, Chilen autoliiton johtaja Mauricio Melo ja Copec RallyMobilin tuottaja Felipe Horta päättivät yhteiskokouksessa hyllyttää Chilen rallin WRC:n kalenterista vuonna 2020, lajiliiton tiedotteessa kerrottiin.
– Olemme keskustelleet FIA:n ja MM-sarjan promoottorin kanssa. He vaikuttavat ymmärtävän, mitä on meneillään ja pitävän sopimuksestamme kiinni, Horta kertoi Autosportille.
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon