Keke Rosberg sai pienellä eleellä Mika Häkkisen rauhoittumaan – hetken päästä suomalainen oli maailmanmestari
Kuva: Getty Images
F1-sarja on muistellut Mika Häkkisen maailmanmestaruusvuosia verkkosivuillaan. Lentävän suomalaisen taistelut F1-maailman herruudesta sykähdyttävät edelleen.
Sarjan verkkosivujen toimittaja David Tremayne muistelee 20 vuoden takaisia tapahtumia ja erityisesti tittelitaistoja Japanin Suzukassa.
1998 Häkkinen kävi taistelua Michael Schumacheria vastaan. Aikakautensa nopeimmat kuljettajat olivat taistelleet mestaruudesta tiukasti läpi kauden, ja nyt kaikki oli ratkaistavana yhdessä ainoassa startissa.
[readmore from=”historia”]
Aika-ajoissa Schumacher nappasi paalun Häkkisen nenän edestä, minkä lisäksi Ferrari-tähti piti hurjaa vauhtia kisaan valmistelleessa warm-upissa.
Tremayne muistelee session saaneen Häkkisen uskon järkkymään. ”Mitä ihmettä minun pitää tehdä” ihmetelleen Häkkisen saamiseksi oikeaan mielentilaan tarvittiin miehen managerin Keke Rosbergin apua.
– Keke kaivoi tupakan esiin, katsoi Mikaa silmiin ja sanoen lopulta sanat tavalla, jonka vain hän osasi: Mene vain radalle, pidä hauskaa jaa aja autoa tasan niin lujaa kuin haluat.
Yksinkertainen neuvo Häkkisen luottoihmisen suusta tepsi. Suomalainen ajoi voittoon ja maailmanmestaruuteen, Schumacherin pilatessa kilpailunsa sammuttamalla Ferrarin lähtöruutuunsa.
Seuraavana vuonna mestaruus oli jälleen katkolla Suzukassa. Tällä kertaa Häkkisen vastustaja oli toinen Ferrari-kuski Eddie Irvine, Schumin jouduttua sivuun kesken kauden loukkaantumisen vuoksi.
Molemmilla kuljettajilla oli Suzukaan saavuttaessa neljä voittoa, mutta Irvínen ykkössijoista kaksi oli tallikavereiden lahjoittamia. Mika Salo väistyi tieltä Saksassa ja Schumacher Malesiassa.
Mika Häkkiselle suitsutusta: ”Jos Schumacher oli aikansa paras kuski, niin Häkkinen oli nopein”
Häkkinen oli ollut kauden ylivoimaisesti nopein kuljettaja, mutta miehen omat ja tallin virheet olivat käymässä kalliiksi. Irvine johti MM-sarjaa kahdella pisteellä, ja takaisin ajohommiin palannut Schumacher oli valmis auttamaan tallikaveriaan kohti mestaruutta.
Schumacher vei jälleen paalupaikan, tehden Häkkisen työstä haastavamman. Ennen kisaa Häkkisen luotto horjui jälleen, eikä Rosberg ollut paikalla antamassa tukea. Onneksi korvaavaksi mieheksi löytyi McLarenin kokenut tiimijohtaja Tyler Alexander.
– Käskin hänen vain mennä radalle ja tehdä sen minkä hän aina tekee, kuului itseluottamuksen valaisu-ohje.
Häkkinen ratkaisi maailmanmestaruuden jo käytännössä kisan lähdössä, jossa hän ampui upealla tavalla kakkosruudusta kärkeen ja karkuun. Voitto tiesi toisen peräkkäisen mestaruuden varmistumista ja suurta suomalaista kansanjuhlaa.
Myös formulaväki ilakoi Häkkisen menestyksestä. Irvine ei värikkäänä persoonana ja muiden apuun turvautuneena nauttinut yhtä suurta arvostusta kuin lentävä suomalainen.
– Mika oli kaikkien suosikki. Hän oli sentään nopeampi kuin Schumacher! Toisessa mestaruudessa riitti paljon juhlittavaa.
LUE MYÖS: SuomiF1 valitsi F1-tallien ”dream teamit” – katso listaus joka tiimin parhaasta kuskikaksikosta – Häkkinen mukana
LUE MYÖS: Mika Häkkiselle hurja tunnustus SuomiF1:n haastattelussa: ”Nopein kaikista näkemistäni kuljettajista”
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki