Hockenheim vaikeassa tilanteessa F1-jatkon kannalta – yksi oljenkorsi voi auttaa
Hockenheimin tiedottaja Jorn Teske paljasti heidän käyvän edelleen keskusteluita Saksan GP:n järjestämisestä myös jatkossa.
Saksan GP on liipaisimella pudota sarjasta tämän kauden jälkeen. Kisamäärää ei olla tiettävästi lisäämässä, vaikka Vietnam ja Hollanti ovat tulossa uusina kisoina sarjaan. Tämä tarkoittaisi vanhoista karsimista, mutta Tesken mukaan Saksan GP:n osalta neuvottelut ovat edelleen käynnisssä.
– Neuvottelut eivät ole vielä ohi. Me jatkamme taistelua pitääksemme Formula 1:n Hockenheimringillä, Teske sanoi Kölner Expressille.
Vaikka ensi kauden osalta vahvistusta ei ole tullut kisojen lisäämisestä, F1:n toimitusjohtaja Chase Carey on myöntänyt haaveilevansa 25 kisan kaudesta ainakin tulevaisuudessa.
– Meitä ei ole mainittu erikseen, mutta ei myöskään jätetty pois puheissa sarjan laajentamisesta yhdellä tai kahdella kisalla.
Teske olisi itse valmis luonnollisesti laajempaan kalenteriin.
– Totta kai, jos se tarkoittaa, että Saksan GP:n säilyttäminen olisi todennäköisempää, Teske kertoi.
Lähde: grandpx.news
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon