Citroenin WRC-tallin suomalaiskuski Esapekka Lappi tiedostaa suorituspaineiden kasaantuvan hänen niskaansa.

Vielä viime vuonna Tommi Mäkisen johtaman Toyotan tehdastallin riveissä ajaneen Lapin ura Citroenilla on käynnistynyt yskähdellen.

Tulokset ovat olleet kevään mittaan heikkoja. Keskeytyksiäkin on sattunut hieman toivottua useammin.

Portugalin rallissa Lapin kyyti katkesi yhteenottoon penkan kanssa. Rytäkässä hajosi jousitus ja kisaviikonloppu jäi siihen.

Suomalainen on parhaillaan MM-sarjan kuljettajien sarjataulukon kymmenentenä.

[readmore from=”wrc”]

Lappi tietää itsekin tallinsa odottavan häneltä reilusti enemmän. Paineet onnistua kasvavat jatkuvasti ja tasoa olisi nostettava nopeasti.

– Päälläni on nyt aika paljon paineita. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun en ole onnistunut tarjoamaan tulosta tallilleni, Lappi kertoi WRC:n verkkosivuilla.

– Nyt niskassani on paineita. Pystyn siihen yhden päivän ajan, mutta nyt sitä pitäisi tehdä kolmen päivän verran, suomalaiskuski valitteli.

Portugalin virheistä Lappi ruoski itseään rajusti. Pelkkää jobinpostia kisaviikonloppu ei kuitenkaan tarjonnut, sillä vaikeuksien keskeltä löytyivät uudet ja toimivammat asetukset autoon.

– Esittelemäni vauhti ei auta pahemmin minua. Ei voi olla nopea ja tyhmä. Auton kanssa ottamamme askel ja asetukseni sen sijaan auttavat. Ne voin viedä mukanani seuraavalle kierrokselle Sardiniaan, pieksämäkeläinen päätti.