Dramaattisia syytöksiä – Red Bull -pomolta väitös Mersun ja F1:n yhteispelistä
Kuva: Getty Images
Red Bullin neuvonantaja Helmut Marko esittää jälleen syytöksiä F1-sarjalle Mercedeksen suosimisesta.
Mercedes on voittanut toistaiseksi jokaisen kilpailun tällä kaudella. Viime viikonloppuna Lewis Hamilton nappasi Kanadan GP:n voiton, kun Sebastian Vettel sai hyvinkin kyseenalaisen viiden sekunnin aikasakon.
– Sanotaan näin, että on havaittavissa, että sääntömuutokset ja päätökset ovat suosineet Mercedestä viime aikoina, Marko sanoi Auto Bildille.
Hamiltonin voiton lisäksi Marko löytää paljon merkittävämpiä Mersua suosivia muutoksia, joita sarjaan on tehty.
– Pirelli muutti renkaiden kuviointia kaudeksi 2019, jotta ne eivät ylikuumenisi, mutta vain Mercedes kärsi siitä (ylikuumenemisesta). Yhtäkkiä tällä kaudella Mercedes on ainoa, jolla lämpötilat toimivat hyvin, mutta muilla ei.
Marko vihjaakin, että Mercedes sai tiedon renkaiden toiminnasta muita nopeammin. Tämän ansiosta Mersu pystyi rakentamaan auton, joka toimii uusilla renkailla paremmin.
– Vain Mercedes teki auton, jossa on paljon vetopitoa, ja se oli juuri oikea tapa saada paras irti näistä uusista renkaista. En voi todistaa, että Mercedes sai datan meitä nopeammin, mutta en voi kiistääkään sitä.
Lähde: F1i.com
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos