Kolminkertainen Formula 1 -maailmanmestari Sir Jackie Stewart ei voinut uskoa silmiään, miten nopeasti hänen entinen kilpakumppaninsa Niki Lauda palasi vakavan onnettomuutensa jälkeen kilparadoille.

[readmore from=”lauda niki”]

Lauda joutui vakavaan onnettomuuteen Saksan GP:ssä kaudella 1976. Lauda kärsi tilanteessa äärimmäisen vakavia palovammoja. Myös hänen sisäelimensä vaurioituivat pahasti.

Lauda palasi vain reilun kuukauden päästä takaisin kilparadoille Italian GP:ssä, vaikka vammat eivät olleet parantuneet vielä.

– Nikillä oli sellainen määrä rohkeutta, jota en ollut koskaan ennen nähnyt. Hän tuli takaisin kuusi viikkoa onnettomuutensa jälkeen. Muistan, kun Niki laittoi kypäränsä päähän, vaikka hänen vammansa olivat vielä täysin selviä, Stewart selitti järkytystään The Scotsmanille.

– Ajattelin, että tämä ei voi olla oikein, koska autossa on valtavasti tärinää Monzassa, joka on yksi nopeimmista radoista maailmassa. Kun hän palasi varikolle ja otti kypäränsä pois, näin, että vuosi verta. Silti hän ajoi kilpaa seuraavana päivänä.

– Häntä ei tulla muistamaan vain yhtenä parhaista kuljettajista, vaan yhtenä rohkeimmista myös. Niki Lauda muistetaan ikuisesti, 79-vuotias Stewart ylisti.