Mika Häkkisen entisen tallikaverin töhöily sai kollegan kupin kiehahtamaan: ”Hänen ei pitäisi ajaa sarjassa, hän on liian vaarallinen”
Kuva: Getty Images
Entisen F1-kuljettajan Mark Blundellin paluu vuosien ajotauon jälkeen brittien vakioautosarja BTCC:hen ei ole sujunut odotusten mukaisesti. Viime kisaviikonlopun sekoilu poiki kollegan suusta ankaraa tekstiä.
61 GP-starttia formula ykkösissä 1991-1995 ajanut Blundell liittyi suosittuun BTCC-sarjaan täksi kaudeksi. Viimeksi britti on ajanut tosissaan kilpaa 2003, joten ajotauko oli melkoinen.
Yhdeksän ajetun kilpailun jälkeen Blundellin paras sijoitus sarjassa on ollut 14:s, minkä lisäksi hän on ollut useaan otteesee ongelmissa muiden kuljettajien kanssa radalla.
Viime kisaviikonloppuna Thruxtonissa Blundell kolaroi sarjan kärkikuljettajiin kuuluvan Tom Chiltonin kanssa. Blundell oli ajautunut pois radalta toisen auton töytäisemänä, mutta osuma Chiltonin kanssa syntyi Blundellin palattua takaisin radalle vaarallisesti tämän eteen.
Chilton kävi Blundellin ajattelemattomuudesta kuumana. Hän latoi Autosportille täyslaidallisen, uskoen Blundellin olevan kykenemätön ajamaan sarjassa.
– Hän menetti ajokkinsa hallinnan täysin omatoimisesti, sen jälkeen hän ei katsonut lainkaan peileihin palatessaan radalle kääntäen eteeni, vaikka hänen olisi pitänyt ehdottomasti ajaa radalle nurmikon poikki. Tuo oli todella ajattelematonta hänen kaltaiseltaan kuljettajalta, Chilton manasi.
Blundell ei ole juurikaan vakuuttanut Chiltonia.
– Sanoin jo hänelle, että hänenkaltaisensa entisen F1-kuskin ja Le Mans -voittajan ei pitäisi ajaa tuolla tavoin. Olen rehellisesti sitä mieltä, ettei hänen pitäisi ajaa tässä sarjassa, sillä hän on niin pihalla. Se on vaarallista. Hän on liian kokematon näin kovatasoiseen sarjaan, ja hänet pitäisi vetää pois osallistujalistalta.
Blundell muistetaan Suomessa Mika Häkkisen tallikaverina McLarenilla kaudella 1995. 61 GP-starttia poikivat Blundellille kolme podiumsijoitusta ja 32 MM-pistettä. Hän on myös voittanut Le Mansin 24 tunnin ajon.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- F1-testit peruttu turvallisuussyistä Lähi-idän tilanteen vuoksi
- Esapekka Lappi voittoon Riihimäellä virolaisten vahvasta alusta huolimatta
- Christian Horner paljasti Toto Wolffin lähettämän viestin potkujensa jälkeen – ”Olet ollut todellinen kusipää”
- Honda paljasti vakavan ongelman Aston Martinin F1-autossa: ”Tilanne oli vaarallinen”
- Kalle Rovanperä kaukana kärjestä Super Formula -sarjan testeissä – manageri latasi suorat sanat
- Kalle Rovanperän Super Formula -testit pieleen – epäonni piinasi jälleen
- Ex-kuski uskoo Valtteri Bottaksen olevan Cadillacin ykköstykki: ”Paremmin valmistautunut”
- Alex Albon arvioi: Lewis Hamiltonin ajotyyli sopii uusiin F1-autoihin
- Kenian MM-ralli 2026: Aikataulu, erikoiskokeet, osallistujat ja televisiointi
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat