Kimi Räikkönen myöntää muutoksen suhtautumisessaan formuloihin – ”Tästä on tullut enemmän harrastus”
Kuva: Getty Images
Alfa Romeon F1-tallin suomalaistähti Kimi Räikkönen kertoi asennemuutoksen tehneen F1-kuskin ammatista jälleen astetta hauskempaa.
Vuoden 2007 maailmanmestari kuuluu nykyisin F1-varikon vanhimpaan kaartiin. Sarjasta ei löydy monta kuskia, jotka haastaisivat kokemuksellaan ”Jäämiestä”.
Kovissa liemissä keitetty veteraanipilotti elää nyt urallaan aivan uutta aikakautta.
Kisastarttien uutta ennätystä pian lähentelevä suomalainen on vaikuttanut reilusti aiempaa rennommalta ja hyväntuulisemmalta vaihdettuaan Ferrarin painekattilan Alfa Romeon matalampaan profiiliin.
Räikkönen myöntää ympäristön muutoksen tehneen hyvää. Kuninkuusluokan kilvanajoon on voinut suhtautua nyt hieman terveemmällä tavalla.
[readmore from=”räikkönen kimi”]
– Minulla ei ole mitään erityisiä juttuja, jolla pysyn motivoituneena. Siitä (F1:stä) on tullut lähiaikoina taas enemmän vain harrastus minulle, jonka vuoksi se on taas hauskempaa, suomalaiskonkari pohti Motorsportin haastattelussa.
Motivaatiosta suomalaisella ei ollut tänäkään vuonna pulaa, vaikka mies tietääkin voitoista ja mestaruuksista haastamisen olevan täysin ulottumattomissa.
– Se ei ole koskaan ollut ongelma. Monet ihmiset ajattelevat niin, mutta kaikilla on oikeutensa sanoa mitä ajattelevat. Yritän aina tehdä vain parhaani. Jonain päivinä se onnistuu paremmin kuin muina, mutta niin se vain menee, kun ajaa kilpaa, Räikkönen sanoi.
Kiintoisaa kuultavaa! Kimi Räikkönen antoi tuomionsa F1:n uusista aerodynamiikkasäännöistä
– Yritän vain tehdä sen mitä pystyn. Sitten, kun minusta tuntuu siltä, ettei se ole enää sitä, mitä minulta odotetaan yritän tietenkin löytää jonkun uuden harrastuksen, suomalaistähti letkautti.
Kimi Räikkönen hermostui toimittajan vihjailuun Alfa Romeon F1-autosta – latasi ärhäkän vastakuitin
Lähde: Motorsport
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki