Alfa Romeon F1-kuski iloitsee Kimi Räikkösen opeista – näin ”Jäämiehen” esimerkki on auttanut kuskilupausta

Alfa Romeon kuljettajalupaus Antonio Giovinazzi hehkutti saavansa Kimi Räikköseltä mainiota mallia siitä, miten omaa ajamista voi kehittää.
Kuten tulostaulu on näyttänyt, Alfa Romeon kisakuskiksi Ferrarin käskystä valitun italialaisen debyyttikausi kuninkuusluokassa ei ole alkanut liian sujuvasti.
Giovinazzi myöntää kokeneensa F1-auton piiskaamisen vaadittavan kovaan nopeuteen toistaiseksi todella vaativaksi tehtäväksi.
25-vuotias on yrittänyt imeä sisäänsä kaiken opin, mitä on tarjolla on ollut.
[readmore from=”räikkönen kimi”]
– On vain niin paljon asioita, joita voi opiskella ja oppia. Se on varsin monimutkaista, joten tarvitsen vain hieman aikaa oppiakseni näitä asioita, Giovinazzi sanoi GP Fansille.
Yhdestä asiasta nuorukaiselle on ollut kuitenkin suuresti apua. F1-maailmanmestarin Räikkösen opit ovat olleet erittäin hyödyllisiä.
– Kimin saaminen tallitoveriksi on ollut mainio vertauskohta. Kun pysähdyn varikolle, katson hänen dataansa ja yritän nähdä mitä voisin kehittää, italialainen avasi.
– Aion vain jatkaa samaan malliin ja uskon palasten loksahtavan kohdilleen. Sitten paremman tuloksen saamisesta tulee helpompaa, Giovinazzi linjasi.
Kimi Räikkönen peräänkuuluttaa Alfa Romeolta yhtä tärkeää muutosta F1-kisaviikonlopuille
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan