”Panikoin hieman” – Kaikki meni pieleen Robert Kubican F1-paluussa – lista ongelmista hätkähdyttävä
Kuva: Getty Images
Paluun GP-kuljettajaksi kahdeksan vuoden poissaolon jälkeen tehnyt Robert Kubica ei saanut satumaista aloitusta kaudelleen. Koko Australian kisaviikonlopusta muodostui täysi katastrofi.
Kubica oli viimeinen sekä aika-ajoissa että itse kilpailussa ruutulipulle selvinneistä. Mies rysäytti seinään jo aika-ajoissa, kun auto toimikin ”liian hyvin”. Lue hämmentävästä tapauksesta täältä.
Kisassa mies menetti pienetkin mahdollisuutensa jo avauskierroksella, kun mies kolaroi autonsa etusiiven rikki. Maaliin hän saapui kolme kierrosta Valtteri Bottakselle hävinneenä.
Entiseltä F1-kuskilta hauskaa kuittailua epäonnistuneelle Williamsille ja Robert Kubicalle
Kisan jälkeen Kubica kertasi ajorupeamaansa, josta ei epäonnea puuttunut.
– Panikoin hieman startissa, sillä toinen McLaren peitti näkymäni lähtövaloihin. Näin vain ensimmäisen rivin valoista, Kubica kertoi Autosportin mukaan.
– Yritin ottaa avausmutkassa rauhallisesti, mutta Pierre Gasly käänsi yllättäen rajusti kohti autoani rikkoen etusiipeni. Luulin vain osan siitä irronneen, mutta myöhemmin tajusin menettäneeni sen kokonaan.
Hetkeä myöhemmin Kubica kohtasi vielä lisää epäonnea.
– Kolmannella kierroksella toinen peileistäni irtosi. Se vaikeutti kierroksellaohitustilanteita. Auto oli myös vaikeasti ajettava. Kisa oli erittäin rankka, Kubica myönsi.
Kubica yritti löytää tilanteesta myös positiivisia puolia.
– Opimme jälleen lisää autosta. Myös minä pystyin näyttämään epäilijöilleni olevani kykenevä ajamaan F1-autoa, Kubica totesi rallionnettomuuteensa viitaten.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtteri Bottakselta tärkeä viesti nuorille kuskeille: ”Virheistä oppiminen on osa elämää”
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Indy 500:ssa raju onnettomuus – entinen F1-kuski vietiin leikkaukseen
- Mercedes tuo ison päivityksen Kanadaan – Toto Wolffilta selvä viesti
- Max Verstappen kommentoi lopettamista suoraan – ”Olemme kauempana”
- Kova ulostulo! F1-valmistaja latasi suoraa tekstiä V8-koneista
- Porsche-legenda ylisti Max Verstappenia – ”Hän todisti sen varmasti”
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Kalle Rovanperä palaa töihin Suomessa – houkuttelee fanejaan paikan päälle
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- Teemu Suninen puhuu suoraan – “Kuulumme takaisin pääluokkaan”
- Kalle Rovanperällä hurja omaisuus: Sisäpiiristä merkittävä paljastus IS:lle
- Ex-kuskilta kova näkemys Mercedeksen kuskikaksikosta: ”Yhtä nopeasti kuin Valtteri Bottas aikoinaan”