Mallia F1-tähden uroteosta? Nico Rosbergilta uskalias arvio Valtteri Bottaksen kaudesta
Kuva: Getty Images
Nico Rosberg uskoo Valtteri Bottaksen kykenevän tänä vuonna kuin hän vuonna 2016 eli mestaruuden riistämiseen Lewis Hamiltonilta.
Vaikka Hamilton onkin vaikuttanut jo vuosia jatkuneen valtakautensa ajan miltei ylivoimaisen voittamattomalta, ylsi saksalaispilotti Rosberg odottamattomaan saavutukseen reilut kaksi vuotta sitten.
Mercedes-tähti onnistui päihittämään brittimestarin ja nosteli kuninkuusluokan kirkkainta palkintopyttyä vuoden päätteeksi.
Nyt Rosberg uskoo Bottaksen olevan saman mahdollisuuden edessä. Australian GP:n voitto osoitti ex-mestarin mielestä suomalaisen pystyvän MM-haastoon.
[readmore from=”bottas valtteri”]
– Jos Valtteri pitää kiinni positiivisesta asenteestaan, hänestä voi tulla maailmanmestari, sillä Lewiksellakin on heikkouden hetkensä, Rosberg vakuutti GP Fansille.
Mika Häkkiseltä rohkea arvio Lewis Hamiltonin reaktiosta Valtteri Bottaksen voittoon – muuttuuko Mercedes-kuskien dynamiikka?
– Bottas on nyt taistelumoodissa tänä vuonna. Formula 1:n henkistä puolta ei voi aliarvioida, tähtipilotti muistutti.
Tätä on ”sisu”! F1-sarja teki upean videon Valtteri Bottaksen noususta voittokantaan – ”Voi muuttaa sinut kovanaamaksi”
Lähde: GP Fans
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Rico Salmela nousi kohisten – suomalaislupaukselle vahva tulos Silverstonessa
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- Sebastien Ogierin kartanlukija kertoo pysäyttävistä hetkistä: ”Nostin katseeni ja näin suuret puut edessämme”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Valtteri Bottas kertoi karun syyn keskeytyksilleen – ”Kaikki alkaa palaa”