Maaefektin paluu? F1-sarjan uudessa autokonseptissa mullistavia muutoksia
Kuva: Getty Images
F1:n vuodeksi 2021 kaavailemista teknisistä uudistuksista vuosi tietoa julkisuuteen. Suuresti muuttuvissa formula-autoissa saatetaan jatkossa nähdä kuuluisan ”maaefektin” paluu.
F1-sarja ja FIA pitivät vasta jälleen kokouksen vuoden 2021 sääntöpaketista. Tällä kertaa asiat vierähtivät merkittävän askeleen eteenpäin.
Tallipomo kertoi tiedoistaan F1:n jättiuudistuksista – näin pian uudet säännöt selviävät talleille
Auto Motor und Sportin mukaan F1-yhteisö on suunnitellut yhdessä uutta autokonseptia, jota on kehitetty Sauberin tuulitunnelissa.
Uuden auton olisi tarkoitus säilyttää jopa 80 prosenttia downforcestaan eli pitovoimastaan, kun kuljettaja seuraa toista autoa läheltä ja suunnittelee ohitusta.
[readmore from=”aerodynamiikka”]
Aiemmin downforcen määrä laski jopa 30 prosenttiin vastustajaa läheltä haastettaessa.
Huima aerodynaaminen kehitys johtuisi uusiksi muotoillusta etusiivestä, pohjasiivekkeiden poistamisesta sekä kaksikanavaisesta ”maaefekti”-pohjalevystä.
Maaefektiautoja nähtiin F1-sarjassa viimeksi 1980-luvun alussa, jolloin tallit kokeilivat uutta tekniikkaa. Kuuluisin kyseisistä menopeleistä oli Brabham-Alfa Romeo BT46B, jonka maaefekti tuli suuresta auton perään asennetusta ”tuulettimesta”.
AMuS sai myös tietoonsa, että vuoden 2021 autoista on tulossa jälleen aiempaa raskaampia. Tämä johtuisi siitä, että jatkossa kaikki tallit joutuisivat käyttämään monia yhtenäisiä standardiosia kilpureissaan.
Mercedeksen tallipomolta lupaava arvio F1:n massiivisista sääntömuutoksista
Lähde: Auto Motor und Sport
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua