Lewis Hamilton vierailee MotoGP-kauden avauksessa – hinku päästä ajamaan kova
Kuva: Getty Images
Formula ykkösten hallitseva maailmanmestari Lewis Hamilton pitää kaikenlaisista nopeista ajoneuvoista. Brittikuljettaja myöntää hamuavansa myös MotoGP-pyörän rattiin.
Hamilton vierailee tulevana viikonloppuna ratamoottoripyöräilyn kuninkuusluokan kauden avauskisassa Qatarissa. Viime vuonna Superbike-luokan kaksipyöräistä testannut Hamilton omistaa itsekin muutamia kalliita erikoispyöriä, kuten MV Augustan kustomoidun F4 LH44-mallin.
Hamilton on ihaillut MotoGP-maailmaa viime aikoina läheltä. Qatarin viikonlopulta hän toivoo oppivansa paljon asioita mahdollista omaa MotoGP-testiään ajatellen.
[readmore from=”hamilton lewis”]
– Olen aina rakastanut moottoripyöriä. Haluan oppia, miten MotoGP-kuljettajat käskyttävät pyöriään tositoimissa. Pääsen myös vertaamaan heidän ja minun sarjani välisiä eroja esimerkiksi eri sessioiden osalta. Aion käyttää tämän tutustumiskäynnin hyödykseni, Hamilton toteaa Autosportille.
Hamilton naurahtaa haastattelussa olevansa liian vanha MotoGP-luokkaan, mutta hän väläyttää mahdollisuutta hypätä kaksipyöräisen puikkoihin myöhemmin tänä vuonna.
– Minulla on vielä paljon opittavaa. Ajotyylissä verrattuna F1-autoon on suuri ero. Superbike-testissäni sain kokea, etten pystynyt avaamaan kaasua läheskään niin aikaisin kuin ammattikuljettajat. Olen kuitenkin erittäin kiinnostunut oppimaan lisää.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty