F1-pomon äkillinen kuolema sai tähtikuskit sokkiin: ”Puhuin hänelle eilen”
Kuva: Getty Images
Formula 1:n kilpailujohtajan Charlie Whitingin yllättävä kuolema on varjostanut Australian GP:hen valmistautumista. Tiedot Whitingin kuolemasta levisivät varhain aamulla Suomen aikaa.
Whiting hoiti töitään vielä Melbournen radalla normaalisti keskiviikkona. FIA:n tiedotteen mukaan 66-vuotias Whiting menehtyi keuhkoveritulpan komplikaatioihin.
Traagisia uutisia F1-varikolta: Formulapomo Charlie Whiting kuollut
Tieto tutun miehen kuolemasta sai muun muassa nelinkertaisen maailmanmestarin Sebastian Vettelin mielen matalaksi ennen tärkeää kauden avauskisaa.
– Olin sokissa ja olemme kaikki edelleen, Vettel sanoi Motorsportille.
– Etenkin, koska puhuin hänelle eilen. Kävelin radan ensimmäiset mutkat yhdessä hänen kanssaan, saksalaiskuski jatkoi.
Kaudeksi 2007 sarjaan noussut Vettel oppi tuntemaan vuosien varrella hyvin Whitingin, joka työskenteli sarjassa yli 30 vuotta.
– Olen tuntenut hänet kauan. Hän on ollut aina meidän kuljettajien puolella. Luonnollisesti on olemassa säännöt ja me (kuljettajat), joten hän toimi välikätenä. Häneltä pystyi kysyä aina asiasta kuin asiasta. Hän oli avoin kaikille ja hänen ovensa oli aina avoinna.
Red Bullin Max Verstappen kertoi myös olevansa sokissa Whiting kuolemasta. Hollantilainen oli viettänyt kauden alla yhden päivän Whitingin kanssa käyden useita asioita läpi.
– Oli iso sokki kuulla, että Charlie on kuollut. Muutama viikko sitten Genevessä vietimme päivän yhdessä ja meillä oli antoisat keskustelut useista asioista. Sanoimme hyvästit ja jäimme odottamaan uutta kisakautta, Verstappen sanoi omien verkkosivujensa mukaan.
Mercedeksen Valtteri Bottas julkaisi tunteikkaan somepäivityksen F1-johtajasta, joka oli isossa roolissa useiden turvaparannusten kanssa Formula 1:ssä.
– Todella surullinen ja epätodellinen olo ennen Australian GP:tä. En voi uskoa tätä. Hän teki niin paljon lajille, jota me rakastamme. Lepää rauhassa Charlie, Bottas kirjoitti Twitter-päivityksessään.
Very sad and surreal news ahead the Australian GP. Can’t believe it..
My thoughts are with the family and friends.
He’s done so much for the sport we love.
Rest in peace Charlie
#VB77
My thoughts are with the family and friends.
He’s done so much for the sport we love.
Rest in peace Charlie
#VB77
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki