Entisen F1-pomon Bernie Ecclestonen toimet ärsyttävät nykyistä johtoa – rakentanut melkoisen miinakentän
Kuva: Getty Images
Formula ykköset omistavan Liberty Media toimitusjohtaja Greg Maffei kertoo entisen sarjan johtajan Bernie Ecclestonen toimien olevan syypäinä lajin nykyiseen ahdinkoon uusien GP-sopimusten solmimisen kanssa.
Vuonna 2019 katkolla on peräti viisi nykyistä kisasopimusta. Jatkosopimusten solmiminen on ollut haastavaa, sillä nykyiset järjestäjät eivät ole halukkaita maksamaan takavuosien kaltaisia korkeita järjestämismaksuja.
Jälleen yksi huono talousluku formula ykkösille – kilpailusopimuksissa muhii vaaran ainekset
Useat sopimukset ovat perua Bernie Ecclestonen valtakaudelta. Lajia vuosikymmeniä johtanut F1-johtaja onnistui pumppaamaan lukuisilta järjestäjiltä hurjat summat rahaa F1:n ollessa suosionsa aallonharjalla.
Katsoja- ja muiden tärkeiden lukujen laskiessa sopimusten ehtoihin halutaan muutoksia, varsinkin kun jotkut ovat jo huojennuksia osakseen saaneet.
Analyysi: F1-korttitalo luhistumassa – sarjalla ratkaistavanaan ongelma toisensa perään – mikä kaikki on pielessä?
Pienempi rahapotti järjestämismaksuista näkyy sekä voittoa tavoittelevan pörssiyhtiön toiminnassa että myös F1-sarjan tulonjaossa. Maffei ei ole mielissään Eclestonen taakseen jättämästä ”miinakentästä”.
– Bernie teki aikoineen hyvää työtä, hän onnistui lypsämään runsaasti rahaa järjestäjiltä. Me kärsimme siitä nyt, sillä toimimme julkisesti, ja järjestäjät näkevät mitä muiden kanssa on neuvoteltu. Bernien aikana he maksoivat liikaa, Maffei toteaa.
F1-sarjan vallanvaihto tapahtui reilut kaksi vuotta sitten, eikä syrjäytetty Ecclestone pitänyt tavasta jolla Liberty otti homman haltuunsa. Lajin suuruuden käytännössä yksin rakentanut britti onkin tehnyt pientä kiusaa seuraajilleen.
– Bernie vihjasi itse sopimuksensa kanssa katkolla oleville kisajärjestäjille, että he maksavat ylihintaa. Se ei ole lainkaan auttanut meitä.
LUE MYÖS:
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly