Päättäväistä tekstiä! Valtteri Bottas linjasi tulevan F1-kauden suurimman tavoitteensa
Kuva: Getty Images
Mercedeksen F1-tallin suomalaiskuski Valtteri Bottas on asettanut tavoitteekseen voittaa mahdollisimman monta kisaa tänä vuonna.
Vaikka nastolalaiskuljettajan viime kausi alkoikin lupaavasti, pilasivat epäonniset sattumat ja Mercedeksen tallimääräykset haaveet mestaruudesta.
Bottas oli harjoituksissa ja aika-ajoissa usein koko varikon nopeimmasta päästä, mutta voitot jäivät lopulta saavuttamatta koko vuonna.
F1-tähti aikoo korjata asian pian alkavalla uudella kaudella. Viime vuoden huonot tunnelmat ovat jätetty peruutuspeiliin ja kevättä lähestytään positiivisin mielin.
[readmore from=”bottas valtteri”]
– Minulla on motivaatiota voittaa niin paljon kuin pystyn. Nyt tuntuu todella hyvältä. Onnistuin tavallaan unohtamaan kaiken sen negatiivisuuden, mikä minua oli jäänyt vaivaamaan. Onnistuin kääntämään sen motivaatioksi, Bottas kertoi Racefansille.
HS: Valtteri Bottas paljasti keinonsa purkaa F1-sirkuksen stressiä – ”Olen turvautunut perisuomalaiseen kaatokänniin”
Voittojen haaliminen tarkoittaisi luonnollisesti tallitoverin ja viisinkertaisen maailmanmestarin Lewis Hamiltonin lyömistä radalla. Siihen Bottas uskoo vahvasti pystyvänsä.
– En voittanut viime vuonna yhtäkään kisaakaan. Nyt ainoa tavoite minulle ja meille tallina on maailmanmestaruus. Tässä lajissa kaikki riippuu yksityiskohdista. Siksi on oltava niin hyvä versio itsestäni kuin pystyn, Bottas sanoi.
Huolettaako Mercedes-pestin menetys? Valtteri Bottas puhui suhtautumisestaan ensi F1-kauden paineisiin
Lähde: Racefans
LUE MYÖS:
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta