F1-kuskilta synkeä ennustus ensi kauden voimasuhteista – ”Sen pitää kehittyä, mutta niin ei käy”
Kuva: Getty Images
Vaikka Haasin F1-kuski Romain Grosjean toivoisi sarjan marssijärjestyksen muuttuvan välillä, ei hän usko kenenkään kaatavan formuloiden kärkikolmikkoa tänä vuonna.
Keskikastin taistelu on ollut kuninkuusluokassa erittäin mielenkiintoista jo vuosien ajan.
Joka kausi jokin talli yllättää odotettua vahvemmalla suorituskyvyllään ja kipuaa lähemmäksi sarjan kärkeä.
Valitettavasti Mercedeksen, Ferrarin ja Red Bullin muodostamaa kärkiryhmää kukaan ei ole kyennyt haastamaan vuosiin.
Täksi vuodeksi F1-sarja esitteli mittavan sääntöuudistuksen, joka yksinkertaistaa autojen aerodynamiikkaa. Muutoksen tavoitteena on helpottaa ohituksia ja lisätä sitä myöten kisojen jännitystä.
[readmore from=”aerodynamiikka”]
Uudet säännöt voisivat teoriassa lisätä pienempien tallien mahdollisuuksia päihittää Ferrarin ja Red Bullin kaltaisia jättitekijöitä.
Uudistusten vaikutuksia on kuitenkin epäilty laajasti. Jotkut tallit ovat väittäneet saaneensa jo kumottua yksinkertaisempien siipien luoman downforcen puutteen tuulitunnelissa.
Ylivoima loppumassa? Tallipomolta raju ennustus uusien F1-sääntöjen vaikutuksista kärkitalleihin
Keskikastin kärjestä haastavan Haasinkin riveissä ensi kauteen suhtaudutaan kylmän realistisesti.
– F1:n pitää kehittää muidenkin tallien mahdollisuuksia voittaa kisoja, mutta en usko sen tapahtuvan ennen vuotta 2021. Tällä hetkellä luvassa on samaa kuin ennenkin. En usko meidän voittavan Red Bullia, Ferraria tai Mercedestä tänä vuonna, Grosjean myönsi Corriere dello Sportille.
F1-talli järkyttyi formuloiden sääntömuutoksien vaikutuksista – ”Maksoi sekunteja kierrosajoista”
– Ideaalissa tilanteessa oli hienoa, jos useampi talli taistelisi voitoista, sillä mitä järkeä siinä on, että palkintokorokkeella ovat aina samat kuskit, ranskalainen harmitteli.
Lähde: Corriere dello Sport
LUE MYÖS:
- Monacon kiista syvenee – McLaren ja Red Bull vastustamassa FIA:n ratkaisua
- FIA kumosi rangaistukset – Monacon GP:n palkintokoroke uusiksi
- Erno Kostamon leikkaukset onnistuivat – pääsee pian palaamaan Suomeen
- Useat F1-tallit vaihtavat kuljettajaa Barcelonassa – nämä tulokkaat saavat näyttöpaikan
- Lewis Hamiltonilta varoitus Kimi Antonellille: ”Aion tehdä kaikkeni”
- Kuvat: F1-talli juhlistaa jalkapallon MM-kisoja näyttävällä erikoisvärityksellä
- F1-tallit pääsivät sopuun – moottorisäännöt muuttuvat jo ensi kaudeksi
- F1-kuskeja odottaa tukalat oltavat Barcelonassa
- SuomiF1 Podcast: Onko tässä F1-sarjan tylsin talli? – ”Jää jopa Cadillacin taakse”
- Mika Häkkinen kommentoi Ferrari-tähden tulevaisuutta – tässä on mestarin vinkit: ”Sinun täytyy olla itsekäs”
- Robin Räikkönen kerää voittoja Euroopassa – nyt Kimi kommentoi poikansa tulevaisuutta
- Cadillacin johtaja teki kantansa selväksi Valtteri Bottaksesta
- Rangaistus tuli – Cadillacin historian avauspiste romukoppaan
- Suomalaiskuski palaa USA:n rallicrossradoille – alla F1-autoakin nopeammin kiihtyvä laite
- Valtteri Bottaksen Monacon GP päättyi keskeytykseen – talli paljasti syyn
- George Russellilta katkera tilitys Monacossa – Mika Salo ei niele tallin selitystä
- Erno Kostamo loukkaantui vakavasti Mansaarella – huojentava päivitys: ”Välitöntä hengenvaaraa ei enää ole”
- MM-rallin järjestäjä vihjaa yllätyksestä: Ott Tänak saatetaan nähdä lähtöviivalla
- Aikasakko pilasi jättiyllätyksen – Alpine haastaa tuomionsa
- Mika Häkkisen tytär paljastaa: ”Käyn usein kisoissa ilman isääni”