Uusilla TV-sopimuksilla suoria vaikutuksia F1-tallien taloustilanteisiin – yksi muuttuja verottaa, toinen auttaa
Kuva: Getty Images
Forbesin mukaan TV-yhtiö Skyn ja F1-sarjan solmimat uudet televisio-oikeuksien sopimukset auttavat sekä kurittavat formulatalleja. Lisää rahaa tallit saavat välillisesti Brittien saarten sopimuksesta, mutta kärsivät Italiassa menetetystä TV-yleisöstä.
Formula 1:n omistajayhtiö Libery Media paljasti kisalähetysten TV-katselulukujensa heikentyneen jopa viisi prosenttia viime vuoteen verrattuna.
Suurimpana syynä laskusuhdanteeseen pidetään Sky Italian kanssa tehtyä sopimusta, jonka myötä F1-lähetykset siirtyivät kokonaan pois ilmaisilta kanavilta Italiassa.
F1-sarja paljasti kärsineensä merkittävän tappion televisiossa – syy on jo tiedossa
Vielä viime vuonna Ferrarin kotimaan formulafanaatikot pääsivät seuramaan GP-kisoja Skyn lisäksi ilmaiselta RAI-kanavalta. Tammikuussa Liberty teki kuitenkin yli 112 miljoonan euron arvoisen sopimuksen Skyn kanssa kisalähetysten yksinoikeuksista.
Ratkaisu saattaa vaikuttaa tallien taloudellisiin resursseihin jatkossa.
Maksutelevisiokanavat vetävät tunnetusti pienempiä yleisöjä, mikä saattaisi painestaa talleja hankkimaan lisää suoria tuloja sponsoreiltaan. Sponsorisopimuksien tulot riippuvat usein suoraan TV-yleisön koosta.
Vaikka yleisökato televisiossa olisikin ikävä isku F1-talleille, tasoittaa 68 prosentin tulojako sarjan palkintorahoista tilannetta.
Uusi televisiodiili sorvattiin Skyn kanssa myös Iso-Britaniassa. Sopimuksen arvoksi on arvioitu jopa 110 miljoonaa puntaa eli yli 126 miljoonaa euroa.
Kyseinen jättipahvi maistuu varmasti talleille, sillä TV-yleisön toivotaan kasvavan Yhdistyneissä kansakunnissa.
Liberty on lisännyt F1-sarjan markkinointikuluja siitä lähtien, kun se otti laivan ohjaksiinsa. Markkinointikustannukset nostivat formuloiden kuluja jopa 12,4 prosenttia viime vuonna tehden kokonaissummasta 427 miljoonaa dollaria eli reilut 376 miljoonaa euroa.
F1:lle jäi tämän myötä vuonna 2017 jopa 32,6 miljoonaa euroa operatiivista tappiota. Vielä toissa vuonna voittoa tehtiin 41,4 miljoonaa euroa.
Tallien palkintorahat taas laskivat samalla viisi prosenttia jättäen jaettavaksi 809,9 miljoonaa euroa.
Lähteet: Forbes, Pitpass, Sky
C Moren suoratoistopalvelu tarjoaa uusille asiakkaille mahdollisuuden seurata Brasilian F1-viikonloppua maksutta perjantaista sunnuntaihin. Lue lisää täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperälle arvokas oppitunti – päätti viikonlopun makeaan suoritukseen
- Tuleeko Elfyn Evansista maailmanmestari? Jari-Matti Latvala nosti huolenaiheen esiin
- Mikkelin SM-ralli 2026 – tulokset, kuskit ja kartturit
- Mahtava nousu! Kalle Rovanperä kampesi kympin sakkiin
- Näin näet Ruotsin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tuukka Taponen lähtee uuteen F3-kauteen uuden tallin väreissä – tavoitteena mestaruus
- Murto järkytti Jules Bianchin perhettä – karting-auton löytyminen toi helpotuksen
- Muistatko? Legendaarinen F1-talli halusi Valtteri Bottaksen – tämä kaatoi neuvottelut
- Mika Salo uskoo sääntöjen tuovan yllätyksiä F1-kaudelle: ”Pakka tiivistyy”
- Huhuille vahvistus! Janni Hussi mukaan MM-ralliin: ”Tavoitteet korkealla”
- IS: Manageri laukoi suorat sanat Kalle Rovanperän tilanteesta: ”Täysin mahdotonta”
- Mikkelin SM-ralli 2026 – tulokset, kuskit ja kartturit
- Sopimus päättyy – F1-kuljettajasta tulossa Kalle Rovanperän kilpailija?
- Kalle Rovanperän ex-kartturi Jonne Halttunen löysi uusia töitä
- Janni Hussista liikkuu rallimaailmassa hurja huhu – näin hän kommentoi asiaa IS:lle
- Muistatko? Legendaarinen F1-talli halusi Valtteri Bottaksen – tämä kaatoi neuvottelut
- Mahtava nousu! Kalle Rovanperä kampesi kympin sakkiin
- Näin näet Ruotsin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Jari-Matti Latvala täräytti hurjan kommentin Kalle Rovanperän korvaajasta
- Kalle Rovanperälle arvokas oppitunti – päätti viikonlopun makeaan suoritukseen