F1-sarja paljasti kärsineensä merkittävän tappion televisiossa – syy on jo tiedossa
Kuva: Getty Images
F1-sarjan omistajayhtiö Liberty Media paljasti autourheilun kuninkuusluokan maailmanlaajuisten TV-katsojalukujen romahtaneen viime vuodesta jopa viisi prosenttia.
Kuljettajien MM-taisto ratkesi tällä kaudella jo Meksikossa, mutta sitä todisti television välityksellä reilusti aiempaa vähemmän katsojia.
Liberty paljasti kansainvälisten TV-lähetystensä katselulukujen tulleen jopa viisi prosenttiyksikköä alaspäin viime vuodesta.
Syykin karuun tappioon on selvillä. Italialaiset F1-fanit menettivät ilmaiset lähetyksensä kokonaan täksi vuodeksi.
Vaikka Liberty vannoi aiemmin, ettei F1-fanien tarvitse enää jatkossa pelätä ilmaisten formulalähetystensä siirtymistä maksullisille kanaville, päätyi yhtiö toiseen ratkaisuun.
Viime tammikuussa Liberty teki suuren sopimuksen maksullisen Sky Italian TV-kanavan kanssa, joka saa jatkossa lähettää yksinoikeudella F1-lähetyksiä. Vielä viime vuonna lähetyksiä tuli Skyn lisäksi myös ilmaiselta RAI-kanavalta.
Sijoitusyhtiö Morgan Stanleyn mukaan Sky maksaa tänä vuonna yksinoikeuksistaan jopa 98 miljoonaa puntaa eli reilut 112,5 miljoonaa euroa.
– Kisapäivien vuosittaiset katseluluvut television osalta ovat laskeneet viisi prosenttia. Tämä tosin johtuu suuresti siirtymisestämme maksukanavalle Italiassa, F1-sarjan toimitusjohtaja Chase Carey kertoi Pitpassille.
Lähteet: Pitpass, Sky Italia
C Moren suoratoistopalvelu tarjoaa uusille asiakkaille mahdollisuuden seurata Brasilian F1-viikonloppua maksutta perjantaista sunnuntaihin. Lue lisää täältä.
LUE MYÖS:
- Robin Räikkönen paketoi menestyksekkään kautensa – ”Olen valmis ensi vuoteen”
- Max Verstappenin taustajoukot estivät Fernando Alonson Red Bull -sopimuksen
- Tunturirallin reitti julkaistiin – legendaarinen erikoiskoe tekee paluun
- Red Bull -pomolle hurja sopimus – jatkopahvi pidempi kuin Max Verstappenilla
- F1:n loppukauden yllä leijuu uhka – Qatarin emiiriltä huolestuttava lausunto
- Adrien Fourmaux yhdistettiin toiseen talliin – kommentoi nyt siirtohuhujaan
- Valtteri Bottakselta erikoinen väite Cadillacista – ”Parempi kuin Mercedeksellä”
- F1-tähti kiistää tallipäällikkönsä väitteet – tylyttää legendaarista tallia kovasanaisesti
- F1-mestaruushaastajalle karu takaisku – jälleen yksi rangaistus tulossa
- WRC:n uusi aikakausi lähestyy – katso video M-Sportin ensi vuoden auton testeistä
- Uransa päättänyt Esapekka Lappi palasi heti rallin pariin
- F1-sarjasta tervetullut vahvistus: V8-moottoreiden paluu aikaistuu
- Jari-Matti Latvala: iso paljastus Kalle Rovanperästä!
- Kalle Rovanperällä oli seuraa lauantaina – päivitteli kuulumisiaan Monacosta
- Yllättävä lopputulos: Sami Pajari taipui suomalaiskonkarille!
- Valtteri Bottakselta erikoinen väite Cadillacista – ”Parempi kuin Mercedeksellä”
- Thierry Neuville ei aja täyttä MM-kautta 2027 – näin hän perustelee ratkaisuaan
- Lewis Hamiltonilta suora viesti tiimiradioon Singaporen kilpailun jälkeen
- Rallilegenda Sébastien Loeb testasi uutta WRC-autoa – teki heti yhden asian selväksi
- Sébastien Ogierilta suorat sanat tulevaisuudestaan – ”En halua palata”