Kilpakumppani muistelee – näin Michael Schumacherin poika suhtautui isänsä järkyttävään onnettomuuteen
Kuva: Getty Images
Formulalegenda Michael Schumacherin järkyttävä lasketteluonnettomuus lähes viiden vuoden takaa puhuttaa edelleen ihmisiä. Suurinta tuskaa potee luonnollisesti perhe ja lähipiiri.
Samalla kun seitsenkertaisen maailmanmestarin tilasta pidetään yllä syvää mediahiljaisuutta, on poika Mick Schumacher ihastuttanut ihmisiä kilparadoilla. Omena ei ole totisesti pudonnut kauas puusta, sillä Michaelin poika ajoi itsensä tänä vuonna Euroopan Formula 3 -sarjan mestariksi. Unelma F1-kisakuskin paikasta on täysin realistinen.
Varikolla Mick Schumacher haluaa pitää keskustelun täysin poissa isästään. Kilpakumppani Nicklas Nielsen kertoo saksalaisnuorukaisen ja hänen lähipiirinsä vaienneen Michael Schumacherista täysin.
– He olivat usein yhdessä varikolla ennen onnettomuutta. He suhtautuivat ammattimaisesti kaikkeen ympärillään, Nielsen muisteee tanskalaislehti BT:lle.
Mick Schumacher palasi kilparadoille vain kuukausia joulukuussa 2013 tapahtuneen lasketteluonnettomuuden jälkeen.
– Siitä asiasta ei puhuttu koskaan. Olen edelleen mukana Ralf Schumacherin (Michaelin veljen) pyörittämän karting-tallin toiminnassa, eikä kukaan yhä tänä päivänäkään puhu siitä. En voi siis kertoa, mikä hänen tilanteensa on.
Nielsenin mukaan Mick sivusi aihetta joskus vain ohimennen.
– Hän ei tuonut tunteitaan isäänsä kohtaan esille kertaakaan. Joskus hän totesi, että totta kai sitä on vaikea hyväksyä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valtteri Bottakselle positiivinen uutinen – rinnalle kokenut kisainsinööri
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Valtteri Bottakselle positiivinen uutinen – rinnalle kokenut kisainsinööri
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen