Honda puuhaa kaksi titteliä tänä vuonna ajaneelle japanilaisveteraanille F1-testiä
Kuva: Getty Images
Japanilaiskuljettaja Naoki Yamamoto saattaa päästä ensi kaudella F1-auton rattiin GP-viikonlopun aikana. Erinomaista jälkeä tällä kaudella kotimaassaan tehnyt kuljettaja on saamassa palkinnon Hondalta.
Yamamoto voitti tällä kaudella sekä Super Formula – että SuperGT-sarjan tittelit. Sen myötä 30-vuotias kuljettaja kerrytti ajotililleen tarpeeksi superlisenssipisteitä F1-testiä varten.
Hondan kalustoon tittelijahdeissaan luottanut Yamamoto olisi Autosportin mukaan saamassa merkiltä palkinnon menestyksestään. Japanilaismerkki puntaroi mahdollisuutta päästää mies jonknu vauhdittamansa F1-auton rattiin ensi kaudella jossakin perjantaiharjoituksessa.
Valinta on tehtävä Red Bullin ja Toro Rosson välillä, ja ensiksi mainittu ei huipputiiminä ole varmasti halukas päästämään tulokasta auton rattiin.
Lähde: Autosport
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki