F1-legendalta tyly arvio Brasilian GP:n kohukuskin uranäkymistä – ”Mercedeksen jättäminen olisi kuin itsemurha”
Kuva: Getty Images
Formulakonkari Alain Prost ei usko Esteban Oconin enää löytävän töitä kuninkuusluokasta, jos mies lähtisi Mercedeksen suojista.
Lahjakkaaksi kehuttu Mercedeksen junioriohjelman kasvatti on näillä näkymin jäämässä ilman kilpapilotin pestiä ensi vuodeksi.
Williamsin Lance Strollin odotetaan vievän Oconin työpaikan Force Indialla kanadalaiskuskin isän Lawrence Strollin johtaman sijoittajaryhmän ostettua tallin vastikään.
Mercedeksen tallipomo Toto Wolff väitti vasta Renault’n olleen suurin syy Oconin synkkiin uranäkymiin ensi vuoden osalta.
Ranskalaistallin epäiltiin vältelleen tarkoituksellisesti Oconia Mercedes-kytköstensä vuoksi.
Renault’n neuvonantajana toimiva Prost oli kuitenkin täysin eri mieltä. F1-legendan mielestä ranskalaislupauksen tilanne oli täysin saksalaistallin omaa syytä.
– Tallin on määrä nostaa kuski huipulle. Jos sitä ei kuitenkaan tehdä oikeassa paikassa oikeaan aikaan, systeemin omat viat alkavat näkyä. Miksi edes pitää kuskia tuollaisessa tilanteessa. Toto Wolff kritisoi Renaultia, mutta miksei hän ottanut Oconia Mercedekselle Valtteri Bottaksen sijaan, Prost ryöpytti F1 Onlyn haastattelussa.
– On heidän vastuunsa hallita kuskitilannettaan, eikä yrittää syyttää jotain muuta tahoa. Jos teillä ei ole tilaa, teillä on sisartalli. Voitte myös vapauttaa kuskin sopimuksestaan, vaikka häneen olisikin käytetty rahaa, ranskalaisveteraani sätti Mercedestä.
Prostilla riitti sympatiaa Oconille, jonka kuljettajan lahjoja hän korosti arvostavansa suuresti.
– Olen erittäin surullinen Esteban Oconin puolesta. Mercedeksen jättäminen olisi kuin itsemurha. Hänen on jäätävä ja sanottava itselleen, että hän voi tehdä paluun vuoden päästä. Mitään ei ole määrätty. Häntä arvostetaan lahjakkaana. Hän löytää vielä ratkaisun, Prost vakuutti.
Ocon nousi otsikoihin sunnuntain Brasilian GP:n jäljiltä miehen törttöiltyä pahasti radalla.
Ranskalaiskuski pyrki ohittamaan uudelleen hänet juuri kierroksella ohittaneen Max Verstappenin, mutta päätyi törmäämään Red Bull -kuskiin. Nuorukainen sai tempauksestaan rangaistuksen ja rajua kritiikkiä medialta, faneilta ja muilta kuskeilta.
Lähde: F1 Only
LUE MYÖS:
- MM-kärki Kimi Antonellille dramaattinen keskeytys – Mercedes vahvisti syyn
- Lewis Hamilton palasi voittajaksi – Kimi Antonellin voittoputki katkesi dramaattisissa olosuhteissa
- Synkkä putki jatkuu: Valtteri Bottas keskeytti jälleen
- Max Verstappen varoittaa: ”Kaikki tulevat olemaan vaikeuksissa”
- Renkaat pettivät Tuukka Taposen – tylysti ulos pisteiltä
- Jyväskylän SM-ralli 2026: Tulokset
- Fernando Alonsosta tärähti villi huhu
- Espanjan aika-ajoista muodostui trilleri – Charles Leclerc täräytti ratkaisuhetkillä ulos
- George Russell nakutti kärkiajan – Valtteri Bottaksella karmea vaaratilanne
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Robin Räikkönen kerää voittoja Euroopassa – nyt Kimi kommentoi poikansa tulevaisuutta
- Cadillacin johtaja teki kantansa selväksi Valtteri Bottaksesta
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Suomalaiskuski palaa USA:n rallicrossradoille – alla F1-autoakin nopeammin kiihtyvä laite
- Rangaistus tuli – Cadillacin historian avauspiste romukoppaan
- FIA kumosi rangaistukset – Monacon GP:n palkintokoroke uusiksi
- F1-kuskeja odottaa tukalat oltavat Barcelonassa
- MM-rallin järjestäjä vihjaa yllätyksestä: Ott Tänak saatetaan nähdä lähtöviivalla
- George Russellilta katkera tilitys Monacossa – Mika Salo ei niele tallin selitystä
- Mika Häkkinen kommentoi Ferrari-tähden tulevaisuutta – tässä on mestarin vinkit: ”Sinun täytyy olla itsekäs”