Mercedeksen sisartalli harkitsee liittymistä formulasarjaan ensi vuonna
Mercedeksen autoyhtiön omistavan Daimlerin talli HWA harkitsee osallistumista Formula 2 -sarjaan ensi vuonna.
DTM- ja Formula 3 -sarjoista tuttu talli saatetaan nähdä useita F1-nimiä kasvattaneessa sarjassa mukana jo ensi vuonna. HWA osallistuu tulevalla kaudella myös uuteen kansainväliseen F3-sarjaan.
Motorsportin tiedustellessa HWA:n toimitusjohtajalta Ulrich Fritziltä hypystä mukaan F2:een myönsi tallipomo kiinnostuksensa sarjaa kohtaan. Mitään virallista ratkaisua edes Formula 3:een osallistumisesta suhteen ei ole Fritzin mukaan vielä tehty.
– Voin kertoa vain sen, että olemme kiinnostuneita kansainvälisessä F3:ssä ajamisesta, mutta mitään lopullista päätöstä ei ole tehty. Niin pitkälle kuin meni tiedän, mikään ei ole vielä virallista, HWA-jehu kommentoi Motorsportille.
– Tämän [F2:een liittyminen] tekeminen olisi mielenkiintoista meille, mutta niiden [kummankin sarjan] olisi sovittava yhteen, Fritz korosti.
Lähde: Motorsport
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon