Maksoiko näiden kisojen sadekeli mestaruustaiston Vettelille? Saksalaistähti kommentoi asiaa
Kuva: Getty Images
Lewis Hamilton iskosti asemansa kuluvan kauden mestaruuskamppailun johdossa Unkarin ja Belgian kisoissa, joissa Ferrarin Sebastian Vettel kärsi sadekelin aiheuttamasta suorituskyvyn puutteesta. Saksalaiskuski ei kuitenkaan koe sääolosuhteiden ratkaisseen mestaruutta.
Ferrarin SF-71-kilpurin käytös märällä kelillä on ollut tänä vuonna kiusallisen kehnoa. Italialaisten auto on jäänyt selvästi jälkeen päävastustaja Mercedeksestä sateen sattuessa kisaviikonlopulle.
Hamilton hyödynsi sadesäiden tarjoaman edun Unkarissa ja Belgiassa. Vettel rysäytti ulos myös Saksassa, jossa hän menetti Ferrarinsa hallinnan vetisellä radalla.
Saksalaiskonkari ei aio silti laittaa MM-tilannetta pelkästään säiden piikkiin. Vettelin mukaan vaihtelevat olosuhteet kuuluvat lajiin eikä niiden voi antaa romuttaa suorituskykyä tai taistelutahtoa.
– Siellä sun täällä siitä ei ehkä ollut apua, mutta se on osa tätä peliä. En usko, että sään kaltaisia ulkopuolisia tekijöitä voidaan syyttää mistään. Niiden kanssa on vain pärjättävä. Muut pärjäsivät ehkä paremmin kuin me, Vettel muistutti Racefansin haastattelussa.
Maailmanmestaruus on tänä viikonloppuna katkolla Hamiltonille ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Vettel tiedostaa tilanteen, jossa ei ole tehtävissä juuri muuta kuin keskittyä voiton tavoitteluun.
– Mielestäni se on todella yksinkertaista. Olemme tietenkin aika paljon pisteitä jäljellä. Keskitymme voittamaan ja katsomme vasta sitten, mitä muut tekevät. Se on aika suoraviivaista, jos ollaan rehellisiä, Vettel arvioi.
Lähde: Racefans
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Ott Tänak: tyly näkemys MM-rallin kuskeista
- Kalle Rovanperä sivussa – nämä nimet ratkaisevat Super Formula -kauden 2026
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- Toyotalta paljastus: Kalle Rovanperän päätös ei perustunut pelkästään terveysmurheisiin
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- IS: Marcus Grönholm jahtaa unelmaansa: ”Jari-Matti, sinulla on numeroni”
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä