Tuleva McLaren-kuski ylisti F1:stä potkut saanutta venäläistä: ”Yksi parhaista, joita vastaan olen ajanut”
Kuva: Getty Images
McLarenille ensi kaudeksi siirtyvä Carlos Sainz Jr. sanoo viime vuonna lähtöpassit Toro Rossolta saaneen Daniil Kvjatin olleen yksi parhaista kuljettajista, joita vastaan hän on kisannut.
Venäläislupaus nousi alun perin formuloihin Toro Rosson riveissä jo neljä vuotta sitten. Lupaava vire toi nuorukaiselle ylennyksen Red Bullin ykköstalliin ensi kaudeksi.
Kvjatin otteet olivatkin kuitenkin niin heikkoja jo kauden alusta lähtien, että hänet tiputettiin takaisin Toro Rossolle vain neljän osakilpailun jälkeen.
Vaatimaton vire jatkui viime vuonna ja lopulta venäläiskuski erotettiin tallista Yhdysvaltain GP:n jälkeen. Nyt nuorukaista on kuitenkin huhuttu jälleen kerran Toro Rosson talliin.
Kvjatin hyvin tuntevan entisen Red Bull -kuski Sainzin mukaan venäläisen paluuhuhut eivät ole yllätys. Nuoren venäläisen kyvyt F1-auton ratissa herättivät kunnioitusta jo vuosia sitten.
– Vaikka minulla saattaakin olla hieman henkilökohtainen mieli, uskon Danyn [Kvjatin] olevan yksi parhaimmista kuskeista, joita vastaan olen kisannut. Kun hän jätti Formula 1:n, uskoin hänen aina tulevan takaisin, Sainz kehui Motorsportin haastattelussa.
– Aina, kun olen ollut häntä vastaan kaikissa kategorioissa hän löytää jonkin tien takaisin. Takaisin hyviin suorituksiin, takaisin F1:een tai takaisin Red Bullille, espanjalainen ihmetteli.
Lähde: Motorsport
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos