Hurjia huhuja: Marcus Grönholm palaamassa rallin MM-sarjaan!
Kuva: Getty Images
Rallin kaksinkertainen maailmanmestari Marcus Grönholm on palaamassa rallikarkeloihin.
Motorsport News -sivuston mukaan suomalaislegenda on neuvotellut yhden kisan mittaisesta paluusta maanmiehensä Tommi Mäkisen kanssa. Grönholmia polttelisi päästä ajamaan Ruotsin MM-ralli, sillä se kuuluu hänen suosikkeihinsa.
– Olisi mukava päästä jälleen auton rattiin. Täytin 50 vuotta tänä vuonna, joten se olisi kiva lahja. En niin välitä kertaluonteisesta Suomen MM-rallista, sillä siellä täytyy olla niin tarkka kaikkien hyppyjen ja nopeiden mutkien kanssa. Ruotsissa voisin puolestaan nauttia ja ajaa kovaa. Lumella ajaminen on todella hauskaa, Grönholm totesi.
Viimeksi 2010 juuri Ruotsissa ajanut Grönholm myöntää Mäkisen luotsaaman Toyotan WRC-pelin saamisen olevan houkutteleva, mutta vaikeasti saatava tarjous.
– Ymmärrän, ettei tämä haaveeni ole kovin korkealla hänen tehtävälistallaan. Mutta jos tarjous tulee, aion todella tarttua siihen.
Mäkisen kuullessa asiasta Autosportilta lämpeni hän ajatukselle.
– Miksi ei. Olisi mahtavaa nähdä hänet takaisin. Tänä vuonna emme voineet järjestää hänelle autoa, mutta jos niitä on ensi vuonna riittävästi, niin miksi ei. Meidän täytyy jutella asiasta.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- F1-konkari kertoo Mika Häkkisen erikoisesta taidosta Michael Schumacheria vastaan – ”Vain hän pystyi siihen”
- Jatkaako Max Verstappen loppukiriään? – Tässä Meksikon GP:n lähetysajat
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa
- Jatkuuko Max Verstappenin loppukiri? Tässä USA:n GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- Max Verstappen jälleen paalulle – MM-kärki Oscar Piastri epäonnistui
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden
- Max Verstappen jälleen paalulle – MM-kärki Oscar Piastri epäonnistui
- Jatkaako Max Verstappen loppukiriään? – Tässä Meksikon GP:n lähetysajat
- Kalle Rovanperä kärjessä Keski-Euroopan MM-rallin päätöspäivään – pahimmasta kilpailijasta tipahti iso uutinen
- Draamaa mestaruustaistossa! McLarenit kolaroivat jälleen