Renault myöntää vihdoin – aliarvioi nykyisten F1-moottoreiden kehityspotentiaalin

Renaultin F1-pomo Cyril Abiteboul myöntää ranskalaismerkin tehneen raskaan virhearvioinnin nykyisen V6-moottoreiden aikakauden alkutaipaleella. Miehen mukaan ranskalaismerkki aliarvioi rajusti voimanlähteissä piilevän potentiaalin.
Vuodesta 2014 voimassa olleiden moottorisääntöjen aikakausi on ollut Mercedeksen vahvaa hallintaa. Vain Ferrari on pystynyt lyömään jonkinlaista vastusta saksalaisjätille.
Sen sijaan 2010-2013 kaikki mestaruudet Red Bullin kanssa voittanut Renault on jäänyt kehityskilpailussa rajusti jälkeen kilpailijoistaan. Abiteboul kertoo Autosportille Ferrarin esimerkin näyttävän, että kehitystyöllä on mahdollisuus nousta suosta takaisin huipulle.
– Sanotaanko näin, että olemme aliarvioineet näiden moottoreiden kehitystyön ja niihin liittyvät säännöt. Nykysäännöillä on ajettu neljä kautta, ja siinä ajassa kehitystyön luulisi tasapäistävän eroja, Abiteboul toteaa.
– Mercedeksen osalta kehitystyö on jo hieman hiipunut, mutta Ferrarin nousu osoittaa potentiaalia löytyvän meiltä muilta. Emme tiedä vielä miten he tekivät nousunsa, mutta se on mahdollista. Meidän täytyy nyt ottaa suurempia riskejä loikataksemme pidempiä kehitysaskeleita. Siinä on riskinsä, ja meidän täytyykin pitää huoli myös luotettavuudesta, Abiteboul linjasi.
Red Bull on voittanut tällä kaudella kolme osakilpailua. Lisäksi ranskalaismerkin tehdastalli on keskikastin kärkipäässä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Mykistävää ylivoimaa – Kalle Rovanperä takoi uutta MM-rallihistoriaa
- Kalle Rovanperä edelleen ylikylän miehiä – Kanarian MM-rallissa selvät sävelet
- Valtteri Bottas ihmettelee Lewis Hamiltonin vaikeuksia Ferrarilla – ”Ei se niin vaikeaa ole”
- Täydellistä dominanssia – Kalle Rovanperältä uskomaton päivä Kanarialla
- Kalle is back! Suomalaistähdeltä ylivoimainen startti Kanarian MM-rallissa
- Lähde: Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa
- Näin näet Kanarian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Kutkuttava arvio: Näin Valtteri Bottas voisi palata Mercedeksen kisakuljettajaksi
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Max Verstappenilla muuttui ääni kellossa: ”En voi jakaa mielipidettäni, joten parempi olla hiljaa”
- Näin näet Kanarian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- F1-kohukuski tulistui tekemästään ennätyksestä – tylytti samalla kahta mestaruushaastajaa
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Kutkuttava arvio: Näin Valtteri Bottas voisi palata Mercedeksen kisakuljettajaksi
- Valtteri Bottas ihmettelee Lewis Hamiltonin vaikeuksia Ferrarilla – ”Ei se niin vaikeaa ole”
- Oscar Piastri MM-sarjan johtoon voitolla Saudi-Arabiassa – Max Verstappen raivostui tuomaristolle