Ferrarilta selitys – tämä syynä hurjaan moottorin teholoikkaan
Kuva: Getty Images
Ferrarin voimanlähde on ottanut viime aikoine huimia harppauksia eteenpäin. Italialaistallin mukaan suuri kiitos tästä kuuluu tallin yhteistyökumppanille Shellille.
V6-aikakauden alkaessa 2014 Ferrari yllätettiin housut kintuissa, mutta katastrofaalisen ensimmäisen kauden jälkeen talli on tehnyt tasaista nousua takaisin sarjan huipulle. Tänä vuonna tallin voimanlähde on ollut jo useaan otteeseen aikakautta hallinnutta Mercedestä parempi, eikä Hopenuoli saa täten enää etua hevosvoimien suhteen.
Tallin uusin kehitysversio näyttäisi siirtäneen Ferrarin moottorimarkkinoiden kukkulan kuninkaaksi. Italialaistallin oman ponnistelun lisäksi myös tallin polttoaine- ja voiteluöljytoimittaja Shell on tehnyt hyvää työtä.
– Viimeisten vuosien aikana kovan kehitystyön tuloksena voimme sanoa tuottaneemme jopa 20 prosenttia Ferrarin ottamista edistysaskeleista, Shellin teknologiaosaston johtaja Guy Lovett kertoo motorsport.comille.
Lovettin mukaan kehitystyö ei ole vielä hiipumassa.
– On normaalia, että alussa edistysaskeleet ovat suuria ja edistystä tapahtuu nopeasti, mutta sitten meno yleensä hiipuu. Meidän tapauksessamme tätä hiipumispistettä ei ole kuitenkaan vielä näkyvissä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Takamoto Katsutan kartanlukija sivuun – loukkaantui rajussa ulosajossa
- Mercedes nousi Monzan harjoitusten ykköseksi, mutta Kimi Antonelli kärsii kovasta rangaistuksesta
- Jari-Matti Latvala arvioi Janni Hussin tason – yksi asia jäi heti mieleen
- Hyundai puntaroi vetäytymistä MM-sarjasta – tähtikuski myöntää olevansa huolissaan
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Uusi aluevaltaus: Lando Norris perusti oman formulatallin
- Mercedes turvautumassa radikaaliin ratkaisuun – kärkitallille tuplarangaistus Italiassa?
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Isack Hadjar sivuun Italian GP:stä – Red Bull vahvisti kuskinsa Monzaan
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Uusi aluevaltaus: Lando Norris perusti oman formulatallin