Tärkeä saavutus kulisseissa! Renaultin F1-talli teki voitokkaan taloustuloksen ensi kertaa miltei kymmeneen vuoteen
Kuva: Getty Images
Renaultin F1-talli teki viime vuonna 1,1 miljoonaa puntaa voittoa. Kyseessä oli ranskalaisvalmistajan tehdastallin ensimmäinen voitokas tulos sitten vuoden 2009.
Keskikastin haastajatallin talous otti viime vuonna askeleen parempaan suuntaan. Talli teki euroissa 1,2 miljoonaa voittoa.
Vielä vuonna 2016 Renaultin F1-projekti teki jopa 3,3 miljoonaa puntaa eli 3,7 miljoonaa euroa tappiota. Sekin oli tosin kasvua edellisen vuoden tuloksesta.
– Taloudelliset tulokset ovat parantuneet toista vuotta putkeen Renaultin hankittua tallin vuoden 2015 lopussa. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009 tulokset näyttävät voittoa verojen jälkeen, tallipäällikkö Cyril Abiteboul hehkutti Pitpassin mukaan.
Autovalmistajien omistamat tallit tekevät harvoin voittoa. Tämä johtuu tallien talousrakenteesta.
Valmistajat sijoittavat usein talleihinsa paljon rahaa, eikä F1 ole jättiyhtiöille kovin tärkeä tulonlähde. Autoyhtiöt osallistuvat sarjaan markkinointihyödyn ja teknologisen kehityksen kunnianhimon vuoksi.
Myös Renaultin talouslukuihin ovat vaikuttaneet suuresti sen mittavat taloudelliset sijoitukset talliinsa.
Daily Telegraphin mukaan sen henkilöstö kasvoi pelkästään viime vuonna 95 ihmisestä jopa 606 työntekijään. Tallin kulut kasvoivat samalla 10,5 prosenttia, joka vastaa yhteensä 133,7 miljoonan punnan eli 151,3 miljoonan euron kuluja.
Renault sijoitti talliinsa viime vuonna 9,6 miljoonaa puntaa eli 10,8 miljoonaa euroa.
Kaudella 2016 Renault ylsi MM-taistelussa yhdeksänneksi. Viime vuonna sijoitus koheni jopa seitsemänneksi.
Toissavuoden sijoitus vaikutti kuitenkin vielä viime vuodenkin osuuteen F1:n palkintorahoista. Siitä huolimatta liikevaihdossa oli selvästi positiivista kehitystä.
– Liikevaihto nousi silti 16,6 miljoonaa puntaa (18,7 miljoonaa euroa), mikä kertoo kasvusta sponsoreiden osalta, Abiteboul kertoi.
Lähteet: Pitpass, Daily Telegraph
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Janni Hussi kertoo, miksi Sami Pajarin vahva kausi tuntuu erityiseltä
- Karmivan näköinen kolari MotoGP:ssä – tähtikuljettaja sairaalaan
- Seiska: Janni Hussilta paljastus – Jari-Matti Latvala mukana
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Ralliautoille kaavaillaan historiallista hyppyä – toteutuuko hurja suunnitelma Viron MM-rallissa?
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- F1-sirkus saapuu Montrealiin – stripparit uhkaavat pysäyttää bisneksen
- Max Verstappen saattaa seurata Kimi Räikkösen jälkiä – ”Tuli takaisin ja alkoi jälleen voittaa”
- Kalle Rovanperä palaa töihin Suomessa – houkuttelee fanejaan paikan päälle
- Yle: Henri Haapamäki yllättyi – tähän ei uskonut kukaan vielä alkukaudesta
- Ex-tallikaveri korvaa Valtteri Bottaksen Cadillacin ratissa
- Voittoa juhlinut Janni Hussi teki rankan paljastuksen Rallit.fi:lle
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- Käsittämätön sekoilu MM-rallissa – sopimus purettiin heti
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- F1-talli virittelee jättidiiliä – maailmankuulu luksusbrändi mukana neuvotteluissa