Lewis Hamilton hämmästeli Saksan GP:n urotekoaan – ”En ajatellut pystyväni tällaiseen tänään”
Mercedeksen tähtikuski Lewis Hamilton oli suorastaan häkeltynyt onnesta taisteltuaan huiman voiton Saksan dramaattisesta osakilpailusta.
Voitto ei tullut brittitähdelle Hockenheimissa todellakaan helpolla.
Aika-ajoissa yllättävästä moottoriviasta kärsinyt F1-mestari joutui aloittamaan kisan jopa 14. lähtöruudusta, mutta nousi pian mukaan kärkikymmenikköön.
Hamilton jatkoi puskemista ja ohitteli keskikastin kuskeja yksi toisensa jälkeen. Mercedes-kuski nousi melko vaivatta viidenneksi.
Voitto näytti aluksi melko epätodennäköiseltä, mutta yhtäkkiä sateinen sää tarjosi britille odottamattoman paikan voittoon.
Kisaa johtanut Sebastian Vettel liukasteli märällä radalla mutkassa, ajautui radalta ulos ja ajoi seinään.
Toisella sijalla ollut tallitoveri Valtteri Bottas oli lähellä päästä johtoon, mutta Mercedeksen varikkomiehistö munasi suomalaisen varikkopysähdyksen.
Hamilton pääsi vapaasti kisan johtoon ja piti asemastaan kiinni loppuun saakka.
Bottas haastoi häntä kilpailun loppuvaiheilla todella jämäkästi, mutta mestaripilotti onnistui pysymään edellä. Lopulta Mercedeksen tallijohto sinetöi Hamiltonin voiton tallimääräyksellä.
Hamilton myönsi voiton paikan tulleen täytenä yllätyksenä, vaikka hän uskoikin voivansa haastaa kirkkaimmasta palkintosijasta.
– Uskoin siihen. On se [voitto] tietenkin todella epätodennäköistä tuollaisessa mutta aina on uskottava. Sanoin vain rukouksen ja annoin mennä. Pysyin vaan tyynenä, Hamilton kertasi.
– En ajatellut pystyväni johonkin tällaiseen tänään. Se kuitenkin onnistui. Suuri kiitos jumalalle. Talli teki loistavaa työtä, brittitähti iloitsi.
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon