Charles Leclerc antoi koskettavan haastattelun traagisesti kuolleesta ystävästään ja entisestä F1-kuskista: ”Teen kaikkeni voittaakseni hänen ansaitsemat mestaruudet”
Kuva: Getty Images
Sauberilla loistokautta ajava Charles Leclerc on asettanut tavoitteekseen voittaa ne mestaruudet F1-sarjassa, mistä Jules Bianchi olisi voinut olla taistelemassa.
Leclercin vahvat otteet ovat yhdistäneet hänet vahvasti ensi kaudeksi Ferrarille, jonka juniorikuljettajiin hän kuuluu.
Bianchi oli yksi suurimmista innoittajista monacolaisen moottoriurheilu-uralle. Bianchi ajoi vakavan onnettomuuden kaudella 2014 Japanin GP:ssä ja hän menehtyi lähes vuotta myöhemmin oltuaan koomassa onnettomuudesta asti.
– Hän oli erittäin tärkeä. Isämme olivat parhaita kavereita ja perheemme olivat äärimmäisen läheisiä, Leclerc kertoi Crash.netille.
– Ajoin ensimmäisen kartingin hänen radallaan. Sen jälkeen tapasimme joka keskiviikko sekä viikonloppu ja kävimme ajassa vuokratuilla autoilla kartingia. Hän oli minua vanhempi, joten minun täytyi todella taistella voittaakseni hänet.
Bianchi oli hyvä opettaja kahdeksan vuotta nuoremmalle Leclercille.
– Ne ovat hyviä muistoja. Hän oli kuin mentori minulle. Hän oli myös erittäin läheinen ystävä, aivan kuin perhettä.
– Jos jonain päivänä saan mahdollisuuden taistella mestaruuksista, teen kaikkeni voittaakseni ne mestaruudet, jotka hän ansaitsi, Leclerc linjasi.
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki