Muistatko: ”Nigerian prinssi” sekoitti F1-tallin toiminnan täydellisesti: ”Kylvi tallin tuhon siemenet” – sponsorointi-idea hakee typeryydessään vertaistaan
Kuva: Getty Images
F1-maailmassa on tallustanut jos jonkinnäköistä kulkijaa, mutta Prinssi Malikin alias Malik Ado Ibrahimin tarinan täytyy olla yksi eriskummallisimmista. Suurena bisnesnerona maailmalle esittäytynyt ”kuninkaallinen” ei saanut F1-varikolla aikaan kuin suurta hämmennystä.
Kauden 1999 kynnyksellä formula ykkösten ikuinen alisuorittaja Arrows-talli oli vaikean paikan edessä. Rahat olivat tavallistakin tiukemmassa, ja keinoja kasvattaa rahakirstua etsittiin kuumeisesti.
Suomalaisetkin saivat kokea tallin ahdingon kouriintuntuvasti, kun ajotaidoillaan paikkansa tallissa saanut Mika Salo korvattiin ison rahasäkin tuoneella Toranosuke Takagilla. Japanilaisen rahat olisivat kuitenkin pieni puro siihen nähden, mitä tallin johtoportaan luokse marssinut eräs nigerialainen lupaili.
Uudenlainen liikeidea
Malik Ado Ibrahim esittäytyi kaikille olevansa Nigerian prinssi. Vuosia Euroopan huippukouluissa opiskellut ja muun muassa Nigerian jalkapallomaajoukkueen PR-toimista MM-kisoissa 1994 ja 1998 vastannut kuninkaallinen esitteli tallille täysin uudenlaisen tavan saada yhteistyökumppanit avaamaan kukkaronsa nyörejä tallin suuntaan. Pian yhteistyön alkamisesta Arrowsin kilpureiden kylkiin ilmestyivät mystiset ”T-Minus” merkit sekä päivittäin pienenevä numero. Huolimatta suuresta näkyvyydestä merkillä ei tienattu vielä mitään. Tuottojen piti olla edessä päin. Malik oli kehitellyt ”T-Minus” tuotemerkkinsä, jonka toimintaperiaate oli hyvin mielenkiintoinen. T-Minus ei itsessään ollut mitään, vaan pelkkä tuotemerkki, jonka avulla muut yritykset voisivat esitellä omia tuotteitaan F1-imagoon sopivalla tavalla. Malik kaavaili T-Minuksen poikivan isoja sponsorituloja oheiskrääsän sekä yhteistyösopimusten avulla. Yhdessä vaiheessa hän lupaili jo esimerkiksi italialaisen Lamborghinin kiinnostuneen tuotemerkin käyttämisestä. Arrows-tallissa Malikia kiehtoi tallipäällikkö Tom Walkinshawin tapa ajatella lajia bisneksenä. Itsekin kuljettajana verrattain menestynyt Walkinshaw pyöritti varsin tuottoisaa kilpa-ajo-organisaatiota, ja Arrows-talli oli vain yksi osa liiketoimintaa. Malik ja Walkinshaw pääsivätkin nopeasti ymmärrykseen yhteistyöstä. Malik toi mukanaan tallin omistajuussuhteisiin myös investointipankki Morgan Grenwellin. Uusille tulijoille myönnettiin 75 prosentin omistajuusoikeus talliin.Itse asiassa idea oli täysi susi. Pari orastavaa liikeideaa jäivät lopulta toteutumatta, ja koko konseptista oli tallille lopulta enemmän haittaa kuin hyötyä.
Kovia lupauksia, tyhjiä lunastuksia
Kausi eteni ja numerosarja auton kyljessä pieneni, mutta Arrowsin sponsoripuolella vietettiin hiljaiseloa. Hyvin pian kävi selväksi, ettei Malikin ideasta ollut tallin pelastajaksi. Itse asiassa idea oli täysi susi. Pari orastavaa liikeideaa jäivät lopulta toteutumatta, ja koko konseptista oli tallille lopulta enemmän haittaa kuin hyötyä. Talli olisi voinut tienata edes jonkinlaisia rahasummia myymällä näkyvää mainostilaa autonsa kyljistä, mutta se saikin huomata mainostaneensa paraatipaikalla tuotetta, josta se ei saisi penniäkään. Tässä vaiheessa Malik tajusi epäonnistuneensa. Hän hylkäsi Arrowsin koruttomasti jättäen sen suuren hämmennyksen tilaan. Walkinshaw osti myöhemmin syksyllä Malikin osuuden tallista takaisin itselleen, mutta britti hävisi koko tapauksessa miljoonia henkilökohtaisia rahojaan sekä enemmistön tallin osakkeista. Prinssi Malikin toiminta kylvikin tallin tuhon siemenet. Arrows tipahti yhä syvemmälle akuuttiin rahapulaan, ja kun Malikin jäljiltä suurimmaksi omistajaksi jäänyt investointipankki Morgan Grenfell halusi tallin kuittaavan velkansa, joutui talli lyömään lapun luukulle kesken kauden 2002.Kuka Malik edes oli?
Oliko Malik sitten edes prinssi? Kukaan ei tiedä, mutta loppupeleissä tapauksella ei ole mitään väliä. Nigeriassa ”kuninkaallisia sukuja” on kymmenittäin, joten periaatteessa koko arvonimi on mitätön. Länsimaiselle ihmiselle hienolta kalskahtava arvonimi saattoi herättää kunnioitusta, mutta todellisuudessa sillä ei ollut mitään merkitystä. Tapausta voisi verrata vaikkapa siihen, että itsensä työllistäjä esittäytyisi kaikille toimitusjohtajana.Tapausta voisi verrata vaikkapa siihen, että itsensä työllistäjä esittäytyisi kaikille toimitusjohtajana.Malik katosi F1-seikkailunsa jälkeen kuin maan nielemänä, mutta hän on ollut myöhemmin syytettynä petoksista ja kavalluksista muutamissa suurissa hankkeissa. Prinssi Malik oli Arrowsille nigerialaiskirje, johon sen ei olisi kannattanut vastata. PS. Mika Salolle Arrowsin sekoilu taisi olla lopulta todellinen onnenpotku. Työttömäksi jäänyt suomalainen sai kauden aikana näytönmahdollisuutensa ensiksi BAR-tallissa ja myöhemmin Ferrarilla.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi