Entinen F1-maailmanmestari innoissaan menestyksestään uudessa sarjassa – ”En olisi voinut toivoa enempää”
Entinen F1:n maailmanmestari Jenson Button hehkutti olevansa todella mielissään MM-kamppailun kärkisijan nappaamisesta Super GT -sarjan Suzukan kilpailussa.
Brittikonkarin debyyttikausi japanilaisessa rata-autojen Super GT -sarjassa on alkanut mainiosti. Team Kunimitsun tähtikuski ylsi viikonloppuna Suzukassa toiseksi.
Huippusuoritus oikeutti sarjan MM-pistetilaston johtoon. Button iloitsi upeasta saavutuksestaan täysin uudessa sarjassa Motorsportin haastattelussa.
– Kyllä, se on aivan mahtavaa. Toki toivon, että olisimme voittaneet tämän kisan. Ensimmäinen kisa oli niin tiukka, ja niin oli tämäkin. Tämä on kuitenkin kilpailua ja pitää vain siirtyä eteenpäin. Saimme todella hyvin pisteitä ja pääsimme MM-johtoon. En olisi voinut toivoa enempää. Ensimmäinen vuoteni Super GT:ssä. Olen niin todella onnellinen tästä, brittikuski tunnelmoi.
Lähde: Motorsport
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon