Mika Salo paljastaa: Williams ei ollut venäläiskuljettajan ykkösvaihtoehto: ”Kävimme vain kysymässä heiltä”
Kuva: Getty Images
SuomiF1-sivuston asiantuntija Mika Salo kertoo tietäneensä suojattinsa Sergei Sirotkinin Williams-sopimuksesta jo viikkoja ennen sen lopullista julkistusta. Suomalainen yllättää myös paljastamalla, että alun perin SMP-ohjelmaan kuuluvaa venäläistä yritettiin saada kokonaan toiseen tiimiin.
Viime vuosina F2- ja sitä edeltäneessä GP2-sarjassa ajanut Sirotkin on ollut myös vahvasti mukana Renault-tallin toiminnassa. 22-vuotias venäläinen on toiminut ranskalaistallin testi- ja varakuljettajana, päästen jopa ajamaan muutamissa perjantaiharjoituksissa viime kaudella.
Paikka Renaultilla oli Salon mukaan ykköstavoite, mutta tallin kiinnitettyä Nico Hülkenbergin rinnalle Carlos Sainz jr:in täytyi suunnitelmaa miettiä uusiksi.
– Tämä sopimus on mieletön juttu, ja kaikki tapahtui lopulta hyvin nopeasti. Yritimme saada Sergeitä pitkään Renaultille, mutta kun se tie meni tukkoon niin Williams oli ikään kuin pakotie. Kävimme vain kysymässä heiltä ja sinne mies sitten päätyi, Salo toteaa.
Salo toimii venäläiskuljettajia tukevan SMP:n urheilutoimenjohtajana. Entisenä F1-kuljettajana hän on pitänyt huolen, että nuoret lahjakkuudet saavat parasta mahdollista valmennusta.
F1-debyyttiinsä valmistautuvaan Sirotkiniin Salolta löytyy luottoa.
– Hän on lukenut itsensä insinööriksi, joten hän ymmärtää auton mekaniikkaa hyvin. Hän on kovassa kunnossa oleva kaveri ja mukava tyyppi muutenkin.
Tilaa SporttiTV ja saa tieto uusista Salon F1 Corner -videoista välittömästi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Katso video: Ott Tänak testasi Toyotan uutta ralliautoa Suomessa
- Valtteri Bottakselta tärkeä viesti nuorille kuskeille: ”Virheistä oppiminen on osa elämää”
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Indy 500:ssa raju onnettomuus – entinen F1-kuski vietiin leikkaukseen
- Mercedes tuo ison päivityksen Kanadaan – Toto Wolffilta selvä viesti
- Max Verstappen kommentoi lopettamista suoraan – ”Olemme kauempana”
- Kova ulostulo! F1-valmistaja latasi suoraa tekstiä V8-koneista
- Porsche-legenda ylisti Max Verstappenia – ”Hän todisti sen varmasti”
- Kalle Rovanperä palaa töihin Suomessa – houkuttelee fanejaan paikan päälle
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- Teemu Suninen puhuu suoraan – “Kuulumme takaisin pääluokkaan”
- Kalle Rovanperällä hurja omaisuus: Sisäpiiristä merkittävä paljastus IS:lle
- Ex-kuskilta kova näkemys Mercedeksen kuskikaksikosta: ”Yhtä nopeasti kuin Valtteri Bottas aikoinaan”