Konkarikuski jättää ”Mersun” DTM-tallin – keskittyy jatkossa sähköformuloihin
Mercedesin DTM-tallin vakiokasvo Maro Engel on päättänyt lopettaa rata-autoilun huippusarjassa keskittyäkseen uraansa sähköformuloiden Formula E-sarjassa.
Engel ajoi DTM:ää ensimmäisen kerran vuosina 2008-2011. Välissä mies ajoi muissa sarjoissa ja Formula E:ssä Venturin tallin riveissä. Mies palasi saksalaisten rata-autojen pariin viime vuodeksi.
– Minulla oli vielä hieman hampaankolossa DTM:n kanssa. Onnistuin korjaamaan sen viime vuonna saavutettua ensimmäisen voittoni Moskovassa. Olen todella kiitollinen tallille saamistani mahdollisuuksista. Kiitoksia koko tiimille fantastisista ajoista, Engel tunnelmoi Autosportin haastattelussa.
32-vuotias saksalaiskuski päätti valita sähköformulat, sillä DTM:n aikataulu oli haitannut viime vuonna miehen kampanjaa kasvavassa huippusarjassa. Formula E:n lisäksi Engel aikoo ottaa tänä vuonna myös GT 3 -sarjan kilpailuihin.
– On todella harmi, että Formula E:n ja DTM:n aikataulut menevät joissain kohdissa päällekkäin tänä vuonna. Siihen ei ole mitään helppoa ratkaisua. Olisi ollut mahtava ryhmittäytyä DTM:n lähtöruudukkoon myös vuonna 2018. Päätimme kuitenkin lopulta, että tulevaisuuteni kannalta on parempi keskittyä Formula E:hen ja GT:hen, Engel valotti.
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Kimi Antonellilta näyttävä kunnianosoitus Ayrton Sennalle Brasilian GP:ssä
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon