Ruotsin rallia on ajettu tähän mennessä neljä etappia. Vaikka Tommi Mäkisen johtaman Toyotan tallin Ott Tänak hallitsi ylivoimaisesti kahta ensimmäistä pikataipaletta, kiilasivat Hyundain Thierry Neuville ja Andreas Mikkelsen yllättäen kahdella seuraavalla pätkällä kokonaiskilpailun kärkeen.

Esapekka Lappi kaahaili Röjdenin neljännellä etapilla vakuuttavaa vauhtia. Suomalaiskuski osui epäonnekseen kolmannella etapilla kiveen, mutta se ei syönyt miehen kokonaiskilpailun aikaa pahastikaan. Lappi onnistui nousemaan keskikastista jopa kolmannelle sijalle.

Jari-Matti Latvala jäi lumirallin neljännellä etapilla pahasti kärjen vauhdista. Avausetapin jälkeen aivan palkintosijojen tuntumassa kurvaillut Toyota-tähti tipahti päivällä kuudenneksi.

Rallin MM-sarjan hallitsevan maailmanmestarin Sebastien Ogierin heikko vire näkyi edelleen. Ranskalaistähti onnistui nousemaan ensimmäisen etapin ulosajonsa jälkeen vain 11. sijalle.

M-Sportin riveissä kauden WRC-debyyttinsä Ruotsin rallissa tehnyt Teemu Suninen esitteli päivällä mainiota kyytiä. Suomalainen kaasutteli Fordillaan jopa kokonaiskilpailun yhdeksännelle sijalle.

Janne Tuohino on tällä hetkellä kokonaiskilpailun 15. Jari Huttunen on kiivennyt 17. sijalle.

WRC2-luokassa kaasutteleva iiläinen rallikuski Jarmo Berg jäi 27. sijalle. 22-vuotias huippulupaus Tade Lario on neljännen etapin jälkeen 49.s.