Syvälle sukeltaneen McLarenin tallipäällikkö Eric Boullier painottaa sitä, että talli uuden moottorintoimittajansa Renaultin kanssa on aloittamassa hiljalleen uutta projektia. Nyt on muistettava se, että asiat eivät tapahdu sormia napsauttamallla.

– Olemme parhaillaan rakentamassa tätä suhdetta. Se vie jonkin aikaa, mutta olemme motivoituneita tekemään parhaamme, ranskalainen oli painottanut Grand Prixin mukaan espanjalaiselle Marcalle.

Nyt uusien tuulien puhaltaessa Boullier ei tingi tavoitteista yhtään. Eikä siihen ole syytäkään, kun katsoo tallin komeaa historiaan. Tiimi on voittanut kahdeksan kertaa valmistajien maailmanmestaruuden, joskin edellisen vuonna 1998.

– Olemme McLaren, me olemme olemassa voittaaksemme. Aiomme tehdä kaikkemme sen saavuttamiseksi, Boullier latasi.

Kuten sanottua, uuden suhteen alkaminen ei välttämättä ole heti alussa ruusuilla tanssimista. Myös tiimin tallipäällikkö tietää tämän.

– Jos sinulla on kymmenvuotinen suhde kumppanin kanssa, sinulla on tietysti erilainen lähtökohta meidän kanssa, Boullier sanoi viitaten Red Bullin ja Renaultin vuonna 2007 alkaneeseen yhteistyöhön.