Paljastus: Historiankirjat meinasivat mennä uusiksi – F1-maailmanmestari oli vähällä päätyä jämätalliin mestaruusvuonnaan
Kuva: Getty Images
Jenson Buttonin vastikään julkaistu elämäkerta Life to the Limit on paljastanut lukuisia hurjia asioita brittikuskin komealta F1-uralta. Mies kertoo avoimesti myös eteensä tarjoutuneesta mahdollisuudesta, joka olisi muuttanut F1-historiankirjoituksen täydellisesti.
Hondan tehdessä shokkipäätöksen vetäytyä F1-sarjasta yllättäen kauden 2008 jäi tallia vuosia palvellut Button ilman työnantajaa. Halussaan pysyä formula yksi -kuljettajana Buttonille lyötiin eteen tarjous, johon tarttuminen olisi vienyt hänet kilpailijatallin leiriin.
– Yksi vaihtoehdoistani oli kisata Toro Rossolla. Tallissa vallitsi hyvä ilmapiiri, mutta tiesin, että heidät valitessani voisin heittää hyvästit palkintopallisijoille, Button kirjoittaa motorsport.comin mukaan.
– Lisäksi he halusivat minun tuovan rahaa mukanani, joka ei ollut lainkaan miellyttävä vaihtoehto.
Toro Rosso oli kauden 2008 suurimpia yllättäjiä, erityisesti nuoren Sebastian Vettelin käsittelyssä. Monzassa jopa voittoon ajanut saksalainen ylenettiin nopeasti emotalli Red Bullin kuskiksi, jolloin Buttonin kokemukselle olisi ollut tarvetta.
Toro Rosso romahti täydellisesti sääntömuutosten myötä. Talli jäi valmistajien sarjassa viimeiseksi kerättyään vain kahdeksan pistettä.
Mitä sitten teki Button? Britti päätti pelata upporikasta ja rutiköyhää ja odottaa, pelastaisiko joku Hondan keskeneräisen projektin. Lopulta ohjaksiin tarttui japanilaismerkin tallipäällikkönä toiminut Ross Brawn, joka lunasti tallin itselleen yhdellä punnalla.
Riski kannatti, sillä sääntömuutoksiin selvästi muita talleja paremmin varautunut talli hallitsi erityisesti alkukautta. Buton voitti kauden seitsemästä ensimmäisestä osakilpailusta peräti kuusi marssien lopulta sensaatiomaiseen maailmanmestaruuteen. Seuraavana vuonna kutsu kävi McLarenille, jonka riveissä hän myös päätti F1-uransa.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki